lauantai 27. huhtikuuta 2013

Karvaisissa kalsareissa lattialla

Yöpukuisen terveiset!

Kello on yli kymmenen ja meno on kuin vapaapäivänä yleensä. Oleilemme pyjamissa ja yöpaidoissa, vaikka kello on pian puoli yksitoista. Mutta ei huolta, vaatteet vaihtuvat kyllä ennen kuin lähdemme kangaskauppaan. Pätkällä on tiistaina päiväkodin naamiaiset ja merirosvoasu kaipaa tuunausta. Värkkään paremman silmälapun ja väkerrän merirosvokapteenin koukkukäden paremmaksi. Toivottavasti homma onnistuu ja Pätkä on asuunsa tyytyväinen.

Aivan toimeton en aamulla ole ollut, vaikka yöpuvussa hiippailenkin. Pyykit on pesty ja ripustettu, veroilmoitusta paranneltu netissä ja pyydelty Pätkää syömään. Aamupalaksi riitti lasillinen maitoa ja pieni pala suklaakeksiä. Kyllä, tarjosin lapselleni suklaakeksiä tarjottuani hänelle ensin viiliä ja mysliä ja karjalanpiirakkaa. Yleensä päärynäviili ja mysli ovat Pätkä suurinta aamu- ja iltapalaherkkua, mutta nyt hän tyytyi tökkimään lusikalla myslikokkareita venyvän viilin sekaan. Karjalanpiirakka kiinnosti päälle laitetun juustosiivun haukkauksen verran. Kokeilin ruokahaluttomuuden todellista astetta ja tarjosin suklaakeksiä. Kun Pätkä otti keksistä pienen haukkauksen ja työnsi keksin minulle todeten, ettei maistu, vakuutuin ällötyksen ja ruokahaluttomuuden todellisesta olemassaolosta. Lounaaksi teen lasagnea ja mietin jo nyt, kelpaako sekään. Parin viikon kokemuksella sanoisin, ettei kelpaa ja että viikonloput ovat lääkkeen takia Pätkän paastopäiviä. Onneksi Pätkä ei ole hentoinen varpu, enkä usko hänen heti kuihtuvan.

Kangaskauppaan suuntaamme pyöräillen ja kävellen. Minäkin pyöräilisin, jos olisin saanut pyöräni huollosta eilen. Eilenhän sen piti sieltä tulla, mutta eipä kuulunut, eikä näkynyt. Soitin kyseiseen lafkaan ja kuinka ollakaan, kukaan ei vastannut. Ärsytti ja mietin, että maanantaina kävelen ja menen henkilökohtaisesti kysymään pyörääni. Tiistaina näet on tarkoitus suhauttaa pyörällä töihin ja takaisin. Olen päättänyt, että fillaroin työmatkani toukokuun ajan ja Pätkä saa fillaroida päiväkotiin. Ainoan poikkeuksen teemme niinä aamuina, jolloin minun pitää olla antamassa perusteellista perusopetusta jo kahdeksalta. Hyvä, kun silloin ehdimme hoitoon ja töihin autolla.

Eilen luulin olevani työviikon jäljiltä virkeä. Pätkä meni nukkumaan kahdeksan jälkeen. Mutsilla oli alakerrassa virityksiä: Voice tallentumassa, Pepsimaxia kylmässä ja jäätelöä pakastimessa. Luin Pätkälle hänen iltapesujensa jälkeen kirjaa Ella Lapissa ja jäin hetkeksi makaamaan keinokuituisissa pitkissä kalsareissani lastenhuoneen lattialle lopotettuani kaksi lukua tekstiä muunnellen ääntäni eri hahmojen mukaan. Kylmä minun ei maatessani tullut, sillä koirankarvat verhosivat pitkiä kalsareitani ja fleecetakkiani tasapuolisesti kaikkialta. Uni sen sijaan tuli. Lapsi nukahti ja samalla lasten uniaikaan aikuisten pakkomielteisesti odottama nukkumatti heitti unihiekkaa myös Voicea, Pepsiä ja jäätelöä odottavan äidin silmiin. Heräsin lattialta puolen yön aikaan kuullessani Ansan vinkuvan alakerrassa. Kinkesin itseni ylös ja menin alas. Pissatin koirat ja söin pari palaa ruisleipää. Yritin katsoa Voicea tallennuksesta, mutta en jaksanut. Tiedän voittajan jo, mutta katsonen ohjelman tänään iltapäivällä. Tai sitten poistan katsomattoman tallennuksen joskus kesäkuussa uuden lastenohjelmatallennuksen tieltä. Kiitos lastenohjelmien, digiboksi ilmoittaa melkein joka päivä, että tallennustilaa on jäljellä säälittävät 50 minuuttia tai jotain muuta. Alle tunti kuitenkin. Poistan salaa jonkun kauan sitten tallennetun pikkukakkosen ja tallennan tilalle jotain, jonka luulen ehtiväni ja jaksavani katsoa joskus. Sitten taas poistan sen tallentaakseni lastenohjelmia. Ikiliikkuja on keksitty.

Kivaa lauantaita toivottaen ja kohti päivävaatteita suunnaten,

Ee

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kotipoikapäivä

Tätä vuodenaikaa on helppo rakastaa. Pyörällä pääsee paremmin kuin jäätyneessä loskassa, ja silmät saa aamulla helpommin auki valon kuin sysipimeyden saattelemana. Oli tarkoitus livahtaa kesken työpäivän puoleksi tunniksi harppomaan Pispalan portaita auringosta nauttien ja maitohapoista puhisten, mutta toisin kävi.

Aamulla söin munuaiselta näyttävän sämpylän, joka oli tarkoitettu dinosauruksen jalan muotoiseksi. Lapsi herätettiin hoitoon lähtöä varten hiukan myöhemmin. Tänään peiton alla odotti lämmin mytty. Viesti hoitoon ja lapsen isälle, muutama työjuttu kuntoon jo kotisohvalla pienen pupeltaessa omaa aamiaistaan. Lapsi oli virkeä muttei ulkoilukelpoinen, joten kävimme töissä kuuluttamassa keskusradiossa ja työllistämässä luokallisen väkeä. Tämän puolitoistatuntisen toipilas jaksoi, kun sai pelata kosketusnäytöltä. Loput hommat saavat hoitua myöhemmin kotoa käsin.

Sisäilykeskiviikko sujui, kun haettiin vielä äidille multaa ja orvokkeja. Pieni vuoroin sohvannurkassa, vuoroin uusien rullaluistimiensa päällä eteisessä, vuoroin vesivärittämässä keittiön pöydällä. Äiti sormet mullassa ilmeisen myöhään (multapussi ilmoitti parhaaksi toiminta-ajaksi kevättalven). Tuloksena laveeraustöitä sekä neljä ruukullista pelakuita juuret uusissa mullissa ja orvokit ulko-ovenpielessä. Nuupahtaneet narsissit saivat siirtyä orvokkien tieltä pihan syreenipuskien juurille odottamaan ensi kevättä.

Kun molempien tuotokset olivat valmiina ja multaakin vähemmän luistinten rullissa ja äidin sukissa, ehdittiin vielä lukea päivän Aku Ankka. Lapsen ehdotus kylpyläretkestä ei mennyt läpi, perusteluna iltaseitsemän ajankohta sekä kainalon 37,2 lämpötila. Suunniteltua rauhallisempi päivä, mutta sangen mukava näinkin. Kiireettömät hetket lapsen kanssa ovat parasta mitä on. Huomenna on isän vuoro jäädä sisälle.

J

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Yöpuku ja Converset

Kevät on tullut ja lapsen vaatevarastoa on päivitettävä. Viimesyksyinen, kirkkaan vihreä välikausihaalari on vielä sopiva. On kai, kun syksyllä se oli liian iso. En silti pode huonoa omaatuntoa liian ison haalarin ostamisesta, olihan syksylle sopivat vaatteet, nekin Polarn O. Pyretiltä. Olen vakuuttunut, että kyseisestä lafkasta saa toimivia, kestäviä ja väreiltään mutsin silmiä miellyttäviä vaatteita. On mahtavaa, että klenkka voi reuhata pihalla juuri niin paljon ja juuri niin oudoissa paikoissa kuin tohtii. Ei mene läpi vesi, ei kura ja vaatteiden kangas kestää hiekan hinkutusta.

Jos ei ollut tarvetta uusille välikausivaatteille, on kenkiä ostettu ja tilattu senkin edestä. On hankittu vedenpitävät lenkkarit,  Crocsin kevyttäkin kevyemmät kumpparit ja muotitietoisen mukulan iloksi Converset. Kävimme eilen hakemassa postista Crocsin paketin ja kumisaappaita testattiin niin sisällä kuin ulkona. Ensimmäisten testiajojen jälkeen mutsin puhelin vinkui uuden saapumisilmoituksen merkiksi. Niinpä suuntasimme uudelleen postikonttuuriin. Rouvat tiskin tunnistivat meidät, vaikka olimme uuden hakureissun kunniaksi vaihtaneet vaatekertaa. Oikeasti ensimmäisellä kerralla olin työvaatteissa ja toisella ulkoilukamppeissa. Naamioituminen vaatteita vaihtamalla ei siis toimi, tuli sekin nyt todistettua. Jos klenkka ihaili Crocseja, saivat Converset Pätkän aivan fiiliksiin. Iltapesun jälkeen pyjamaan puettu nassikka viritti jalkoihinsa Converset. Onhan se hienoa syödä iltapalaa ja katsoa Voicea kengät jalassa. Aamulla sama toistui. Nyt jannu istuu lepakkotuolin uumenissa kengissään. Sisäkenkäriemu loppuu, kun kumipohjaisilla tossuilla lähdetään ulos. Sen jälkeen ei mutsi suostu sisäkenkäilyyn. Eipä Pätkäkään sitä kenkien ulkoilutuksen jälkeen enää ehdota. Kenkähurmos on jotenkin liikuttavaa.

Eilen olin minäkin hurmoksessa, en tosin kengistä, vaan perjantaista. Prismaturneella ostin iltaa varten yhden siiderin. Ihan en huonon elämän valtaan heittäytynyt, niin pienestä putelista oli kyse. Mutta niinpä jäivät 250 millilitraa siideriä latkimatta. Tuijotin Voicea yhdessä Pätkän kanssa, vaikka alun perin suunnitelma oli, että Pätkä koisii ja minä latkin siideriä katsoen televisiota. Kotimatka Prismasta muutti kaiken. Pätkä kiskaisi kymmenen minuutin unet puoli viiden maissa ja siinähän se oli. Siideri jäi kaappiin ja odottelee aikaa parempaa.

Tänään elomme on melko rauhaisaa. Pätkä potee, syö kuin hiiri ja kärsii hienoisesta huonosta olosta. Kysyin, mitä voit tehdä. Vastaus kuului, että pyöräillä. Niinpä lähdemme ulos, Pätkä pyöräillen ja mamma kävellen. Suuntana päiväkodin taidenäyttely.

Lauantaita toivottaa,

Ee

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Puuhaa olla pitää

Olen ommellut viikon aikana enemmän kuin kahden viime vuoden aikana. Tähän ei paljoa vaadita, en ole ompelevaa sorttia. Haluaisin osata, mutta inspiraation tullessa maltti katoaa, eikä pitkäjänteisestä näpertämisestä ole tulla mitään. Kolmannella luokalla ystäväni, yhtä hosuli kuin minäkin, liimasi kutimesta paenneen silmukan, jottei olisi karannut pidemmälle. Oman trikoopaitani kaula-aukko suureni suurenemistaan, kun päärmeessä oli aina jotain ruttua.

Löysin kuitenkin itseni esimiehen huoneesta ilmoittamasta, että voisin ommella kollegan läksiäislahjaan taskuja. Kyseessä oli puuvillainen taiteilijan takki, joten homma ei huimannut haastavuudellaan. Silti täytyi kaivaa ala-asteen käsityön kirja esille ja kerrata työvaiheet. Lopputulos olisi yllättänyt Esteri-openkin, vaikka yhdestä taskusta tulikin liian pieni.
Tästä innostuneena tilasin verhokangasta. Lapselle verhot sänkysyvennykseen ja pimennystä omaankin makuukammariin.

Ompelun lisäksi olen jumpannut. Puhisen eteisen matolla punnerruksia ja vatsarutistuksia, välillä välttelen kahvakuulan iskeytymistä polvilumpioihin. Kerran jumppasin pitkissä kalsareissani, kun ovi aukesi ja naapurin isäntä palautti poikani leikkitreffeiltä. Hehkeän kohtaamisen jälkeen varmistin naapurin emännältä, oliko miehensä selvinnyt hämmennyksestä. Oli, mutta ei ole sen koommin käväissyt.

Tänä pääsiäisenä ei maalattu munia Pirteiden munien kokoonpanolla, mutta oman perheen voimin kylläkin. Munien jälkeen maalasimme lapsen. Eihän se vesiväri kuivuttuaan kovin hyvin ihosta lähde. Loppupäiväksi huolettomat kledjut niskaan, jotta saatiin väri tarttumaan niihin. Oli taas hoitotädillä ihmettelemistä ja lapsella kerrottavaa.

J


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Onneksi on tämä hetki


Emme ole kadonneet, vaikka päivitystahti on ollut hitaahko. Arki on vienyt meitä mukanamme kumpaakin. Pääsiäisenä kummatkin pirteät olivat samassa paikassa,  söivät ja lojuivat, kävivät lenkilläkin. Nauroivat, puhuivat keveistä jutuista, antoivat äänen särkyä vaikeiden asioiden kohdalla, olivat ystäviä toinen toisilleen. Suklaata kului, turkkareita, Pepsiä, siideriä, juustonaksuja ja älyttömän hyviä ruokia, joista Allu kävisi haukkaamassa osansa, törkimys.

Elämä on parasta tänään, eikä takaumiin ja ennakointeihin ole mahdollisuutta. Joskus ajattelin, että haluaisin tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Onneksi en ole tiennyt. Paljosta olisin huolehtinut turhaan. Tänäänkin on parasta, että lepakkotuolissa istuu viisivuotias, joka ilmoitti haluavansa ruuaksi "ei-keittoja". Kysyin, mitä ne ei-keitot ovat. -Pureskeltavia. Tein tortilloja perjantain kunniaksi. Pikkukakkosen jälkeen suuntaamme ulos ja liikumme varastoon. Ensi viikko on Pätkän osalta liikuntarajoitteista, mikä tarkoittaa erilaisten juttujen harjoittamista.

Oman lapsen sairaus on herättänyt miettimään niitä, joiden tilanne on vielä huonompi. Liityin kantasolurekisteriin ja lahjoitin rahaa 875g-keräykseen. Kyseisen keräyksen löydätte Facebookista.


Monesta asiasta tänäänkin kiittäen,

Ee

ps. Blogimme täytti vuoden. Lienee pian aika juhla-arvonnan.