Loman sunnuntai on mainio päivä. Se on sunnuntaimpi kuin tavallinen sunnuntai, sillä huomenna on vielä vapaata ja tiistaina ja keskiviikkonakin. Söin aamupalaksi tortilloja, joita jäi eiliseltä päivälliseltä. Minusta tukevamman aamiaisen syömiseen oli selkeät perusteet, ruokailinhan vasta yhdentoista jälkeen. Olin oikeasti hereillä jo seitsemän maissa, kun Koiranen ja Loukkunen söivät, mutta sitten kömmin takaisin kolmen peiton alle. Jatkounille oli mahdollisuus, sillä Pätkä ja Pitkä ovat mummolassa yhden yön reissulla palatakseen tänään. Ennen poikien paluuta minä ehdin nukkua vielä päiväunet, jos niikseen tulee. Ja tuleehan niin.
Yksinolosta on seurannut nukkumisen lisäksi muitakin hyviä asioita. Olen ehtinyt kirjoittaa kilpaa ja käydä hiihtämässä. Olen myös miettinyt ompelutöitä ja lukenut paria kasvatustieteeseen liittyvää kirjaa. -Just joo, sanoi eilen meillä poikennut ystäväni, opettaja hänkin, kun kerroin pohtivani osallistuvampaa koulua. Tutkimuksethan juuri kertoivat, etteivät suomalaislapset ja -nuoret viihdy opinahjoissaan. Olen lukenut myös muuta, esimerkiksi viimekesäistä ja Loukkusen pureskelemaa naistenlehteä, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Mitä nyt kerrottiin, että persikkaiset sävyt sopivat päivettyneelle iholle. Mietin lukiessani peittojen alla lepäävää vartaloani ja ajattelin, että Marimekon tasaraitayöpaita, punavalkoinen, sopii minulle erinomaisesti. Valkoiset raidat sulautuivat ihanasti valkeaan ihooni ja punaiset kohdat komppaavat punaiseksi rohtuneita laikkuja.
Tänään käyn ostamassa tähtisädetikkuja, sellaisia pitkiä. En ymmärrä suureellista rakettien paukuttelua, rahaahan siinä poltetaan. Käry on kauhea ja eläimiä pelottaa. Allu Koirasta ei, enkä usko, että Ansaakaan. Loukkunen saa huomenna olla alkuillasta aidatulla pihalla kuuntelemassa paukkeita ja mussuttamassa possun sydäntä. Oi, miten ihanalta pauke pian kuulostaakaan! Allukin syö possua, ihmiset pitsaa, jota Pätkä on tilannut minulta. Siivosin uuninkin pitsaa varten ja joululaatikoita, milläpä muulla kuin hopeisella kakkulapiolla ja imurilla. Ensin kärähtäneet leipätaikinakokkareet irti, noin! Ja sitten hur-hur imurilla. Kyllä on kätevää. Pitkä tosin kummasteli menettelyäni, mutta niin kai miehet usein siivoustoimia ihmettelevät. Pitsan lisäksi valmistan mikrossa popcorneja [pokkorneja]. -Äiti, tehdään niitä sitten paljon.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menen nukkumaan ennen vuoteen 2013 siirtymistä. Olen kolmekymmenen vuoden aikana huomannut, että vaihtuu se vuosi vahtimattakin. En lupaa uudeksi vuodeksi mitään, en haikaile mihinkään ihmeellisiin paikkoihin vaan olen mahdollisimman paljon kotona kuten tänäkin vuonna, kuokin kesällä pihaa ja ajan pyörällä, pidän Pätkää paljon sylissä, harjaan koiria, haen töitä, syön salmiakkia edelleen ja varmaan kittaan PepsiMaxia, olen jatkossakin ilman alkoholia ja kuljen pikkukaverini, Pätkän, kanssa samaa matkaa, lyhyillä askelilla. Ja suurimmaksi osaksi juosten. -Äiti, otetaan juoksukisa. Ja muista, mun täytyy välillä voittaa.
Rentoa sunnuntaita toivottaen, Ee
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Savupirtistä päivää.
Olen alkanut valaista tupaamme päreillä ja lämmittää savua hönkäävällä uunia tapailevalla rakennelmalla. No en ihan, vaikka vähän olivat olot sellaiset, kun tulin etupihalta Pätkän ja koirien kanssa lumitöistä. Leipomukseni, joista on tarkoitus tulla ruokalahjoja perjantaiksi muutamille työkavereille, olivat hiukan tursunneet yli vuoista. Kiertoilmauunini piti huolen siitä, että paistoastioista lumpsahtaneet taikinaklimpit olivat palaneet uunin pohjalle mustiksi, epämääräisiksi möykyiksi. Tuuletin, siis avaamalla räppänät. Muuten jäivät tuuletukset aika vähäisiksi, sen verran kärysi. Toisena toimenpiteenä irrotin palovaroittimista paristot, kun en ehtinyt juosta ylä- ja alakerran väliä kirja kädessäni huiskimassa käryä pois varoittimien antureista. Myönteisenä seikkana mainittakoon, että nyt tiedän, että kyllä, jos meille tulee kämppään joskus savua, siis silloin, kun rouva ei ole kotirouvaillut ja leiponut, heräämme varmasti metakkaan. Olen melkeinpä varma, että vähän kuurompikin heräisi. Ja mikä hienointa, alensin juuri kuuloani, kiitos kahden huutavan hälyttimen.
Leipomukset ovat edelleen uunissa, joskin paistoaika on pian täynnä. Odotan innolla paistoksiani ja etenkin testimaistamisia. Toivonen maistaessani ja jo nyt, että savustetut paakkelsit maistuvat hyviltä. Onhan vankka aikomukseni paketoida ruokaa joulupaketteihin. Varmuuden vuoksi kerron, etten paista pannukakkua, vaikka varmaan olisi pitänyt. Sen saan sentään savuamatta sisään uuniin ja ulos.
Mainiota kestai-iltaa toivottaen,
Ee
Leipomukset ovat edelleen uunissa, joskin paistoaika on pian täynnä. Odotan innolla paistoksiani ja etenkin testimaistamisia. Toivonen maistaessani ja jo nyt, että savustetut paakkelsit maistuvat hyviltä. Onhan vankka aikomukseni paketoida ruokaa joulupaketteihin. Varmuuden vuoksi kerron, etten paista pannukakkua, vaikka varmaan olisi pitänyt. Sen saan sentään savuamatta sisään uuniin ja ulos.
Mainiota kestai-iltaa toivottaen,
Ee
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Kauneimmat joululaulut toppahousut jalassa
Päätimme tänään mennä kirkkoon. Emme kovin usein siellä käy, enkä tiedä, pitäisikö käydä. Pätkä tosin oli kirkossa tällä viikolla jo aiemmin. Että niin hengellistä eloa.
Pätkä keksi tänään, että mennään kirkkoreissun paluumatkalla ängri bööds-puistoon. Niinpä otimme kulkupeliksemme pulkan, mikä sopi minulle liikunnallisena toimena. Meikäläinen kiskoi pulkkaa naama punaisena ja Pätkä istui kyydissä hänkin punaisena. Hiekoitetut osuudet jalkapuoli joutui kävelemään. Se oli välttämätöntä paitsi pulkan kiskojan mielenterveyden, myös kyytiläisen ruumiinlämmön säilyttämiseksi. Viima oli kylmä ja siksi asuvaihtoehtoja ei ollut montaa. Pitkät kalsarit, hiihtosukat, talvikengät ja toppahousut. Niihin me sonnustauduimme, pysyimme lämpiminä ja talsimme kohti Herran huonetta, jossa oli muutama muukin. Muut tosin olivat viluisia, oli kuulemma kylmät penkit. En huomannut, oli hiki.
Ennen lähtöämme mietin asuvalintojamme ja sitä, voisiko kirkkoon mennä ulkoiluvaatteissa. Päätin, että kirkon on otettava meidät vastaan sellaisina kuin olemme, kahisevina ja topattuina. Pähkäilin ja päädyin siihen, että kirkko sanoo michelinmäneiksi muuttuneille seurakuntalaisilleen, että tulkaa vaan. Monihan on sanonut kirkolle, että ei tulla, ei enää koskaan ja niinpä kirkon on oltava avoin.
Kirkossa ei ollut kauheasti väkeä, mutta me olimme ja lauloimme, kun punatukkainen naispastori meitä laulatti. Lopuksi laulettiin Tuiki, tuiki tähtönen ja tunnelma oli kuin eilisellä Robin keikalla. -Kai teistä vähän enemmän lähtee ääntä! Hyvä, etten huutanut jee.
Pastorin siunausten ja toivotusten jälkeen suuntasimme ängrien luo ja kahvilaan glögille. Kirkkoreissu kesti kaikkinensa kolme tuntia. Ollaan me hartaita. Joo.
Ee
Pätkä keksi tänään, että mennään kirkkoreissun paluumatkalla ängri bööds-puistoon. Niinpä otimme kulkupeliksemme pulkan, mikä sopi minulle liikunnallisena toimena. Meikäläinen kiskoi pulkkaa naama punaisena ja Pätkä istui kyydissä hänkin punaisena. Hiekoitetut osuudet jalkapuoli joutui kävelemään. Se oli välttämätöntä paitsi pulkan kiskojan mielenterveyden, myös kyytiläisen ruumiinlämmön säilyttämiseksi. Viima oli kylmä ja siksi asuvaihtoehtoja ei ollut montaa. Pitkät kalsarit, hiihtosukat, talvikengät ja toppahousut. Niihin me sonnustauduimme, pysyimme lämpiminä ja talsimme kohti Herran huonetta, jossa oli muutama muukin. Muut tosin olivat viluisia, oli kuulemma kylmät penkit. En huomannut, oli hiki.
Ennen lähtöämme mietin asuvalintojamme ja sitä, voisiko kirkkoon mennä ulkoiluvaatteissa. Päätin, että kirkon on otettava meidät vastaan sellaisina kuin olemme, kahisevina ja topattuina. Pähkäilin ja päädyin siihen, että kirkko sanoo michelinmäneiksi muuttuneille seurakuntalaisilleen, että tulkaa vaan. Monihan on sanonut kirkolle, että ei tulla, ei enää koskaan ja niinpä kirkon on oltava avoin.
Kirkossa ei ollut kauheasti väkeä, mutta me olimme ja lauloimme, kun punatukkainen naispastori meitä laulatti. Lopuksi laulettiin Tuiki, tuiki tähtönen ja tunnelma oli kuin eilisellä Robin keikalla. -Kai teistä vähän enemmän lähtee ääntä! Hyvä, etten huutanut jee.
Pastorin siunausten ja toivotusten jälkeen suuntasimme ängrien luo ja kahvilaan glögille. Kirkkoreissu kesti kaikkinensa kolme tuntia. Ollaan me hartaita. Joo.
Ee
lauantai 15. joulukuuta 2012
6,25 dl vaniljakastiketta, 3 tiuta munia ja neljä leivinpaperirullaa
Joululomaan on viisi työpäivää. Lomalle laskeutuminen on jo alkanut: ajatukset ylettyvät jo hiukan muihinkin kuvioihin kuin töihin. Se huomaa mm. siitä, että tekee mieli kirjoittaa, vaikkei ole kummoisempaa asiaa. Arkena olisi asiaa, mutta ei sitä sisäistä rauhaa, jonka tämä pienimuotoinenkin naputtelu vaatii. Näin joulun alla tulee mietittyä muita niin paljon, että teenpä hetkeksi poikkeuksen ja mietin minua.
Olen tietyissä jutuissa sopivan ja jopa kätevän, monessa liian nopea. Temmon hissin ovea siitä millisekunnista lähtien, kun hissi on saapunut muttei vielä pysähtynyt kohdalle. Nälkä tulee äkkiä. Toisinaan puhun päälle ja joskus ostan ehtimättä kunnolla katsoa tuotetta (siksi meillä on 50 litran biojätepusseja ja melkein samaa kuohuviiniä kuin viimeksi).
Ennakoin ihan kivasti lähestyviä juhlia ja pyhiä, mutta joskus sekin menee liiallisuuksiin. Kaupassa käydessäni luulen miltei aina, että meiltä puuttuu vaniljakastiketta, kananmunia sekä leivinpaperia. Nyt näitä kaikkia on taas moneksi toviksi. En juuri koskaan muista ketsuppia saati ikkunanpesuainetta.
En pidä tuulesta enkä metelistä. Kylmä häiritsee selvästi kuumuutta enemmän ja tylsistyn totaalisesti palkkakuittien ja verotuksen edessä. Olen tosikko enkä siksi tajua fantasiakirjallisuutta enkä -elokuvia. Autolla edestakaisin ajelu - on se sitten tahatonta tai suunnitelman puutteesta johtuvaa - saa hermoni riekaleiksi.
Rakastan nukkumista, päiväunia ja hitaita heräämisiä. Kehoni vaatii juoksemista ja muuta itsensä likoon laittamista vaativaa. Olen omimmillani metsässä tai edes ulkoilmassa ja sieltä juuri palanneena. Tärkeät ihmiset ja pitkät keskustelut todellisista asioista vasta tärkeitä ovatkin.
Haaveissani osaan tanssia, nukun keskeytyksettä ilman hikinihkeitä pikkukäsiä kaulallani ja makaan lämpimällä hiekalla. Käytän iltani edes välillä muuhun kuin sohvaan vajoamiseen. Jos vielä saisi keittiöön radion niin avot.
J.
Olen tietyissä jutuissa sopivan ja jopa kätevän, monessa liian nopea. Temmon hissin ovea siitä millisekunnista lähtien, kun hissi on saapunut muttei vielä pysähtynyt kohdalle. Nälkä tulee äkkiä. Toisinaan puhun päälle ja joskus ostan ehtimättä kunnolla katsoa tuotetta (siksi meillä on 50 litran biojätepusseja ja melkein samaa kuohuviiniä kuin viimeksi).
Ennakoin ihan kivasti lähestyviä juhlia ja pyhiä, mutta joskus sekin menee liiallisuuksiin. Kaupassa käydessäni luulen miltei aina, että meiltä puuttuu vaniljakastiketta, kananmunia sekä leivinpaperia. Nyt näitä kaikkia on taas moneksi toviksi. En juuri koskaan muista ketsuppia saati ikkunanpesuainetta.
En pidä tuulesta enkä metelistä. Kylmä häiritsee selvästi kuumuutta enemmän ja tylsistyn totaalisesti palkkakuittien ja verotuksen edessä. Olen tosikko enkä siksi tajua fantasiakirjallisuutta enkä -elokuvia. Autolla edestakaisin ajelu - on se sitten tahatonta tai suunnitelman puutteesta johtuvaa - saa hermoni riekaleiksi.
Rakastan nukkumista, päiväunia ja hitaita heräämisiä. Kehoni vaatii juoksemista ja muuta itsensä likoon laittamista vaativaa. Olen omimmillani metsässä tai edes ulkoilmassa ja sieltä juuri palanneena. Tärkeät ihmiset ja pitkät keskustelut todellisista asioista vasta tärkeitä ovatkin.
Haaveissani osaan tanssia, nukun keskeytyksettä ilman hikinihkeitä pikkukäsiä kaulallani ja makaan lämpimällä hiekalla. Käytän iltani edes välillä muuhun kuin sohvaan vajoamiseen. Jos vielä saisi keittiöön radion niin avot.
J.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Kahta en vaihda.
Ensimmäinen, eikä toinenkaan, liity Turkuun, eikä sinappiinkaan enää. Ensimmäinen on tietenkin pieni ihminen, joka ei ole oikeastaan niin pienikään enää, vaan kaksikymmentäviisikiloinen ja yleensä tosi iloinen. Viime viikolla havahduin miettiessäni, kuinka monta vuotta menee ennen kuin Pätkä on niin pitkä, että jättää minut pituuskisailusa toiseksi. Oikeastihan Pätkä on vielä pieni, kohta viisivuotias. Mutta pitkä hän on ja isokenkäinen. Jalat tungetaan kolmenelosiin tossuihin, kesällä varmaan kolmevitosiin. Omat tossuni ovat kokoa 39. Ei paljoa naurata.
Pätkä on muuten löytänyt idolin, Robinin, jonka keikalle menemme huomenna. Pätkä väsäsi Robinille joulukortin ja kirjoitti siihen itse horjuvilla kirjaimilla "Hyvää joulua, Robin". Ope neuvoi, mihin pilkku tulee. Huutomerkkiäkin ehdotin, mutta sen Pätkä torjui. -Ei tää oo mikään huuto. Robin on innostanut Pätkän volttitreeneihin ja iltaisin olohuoneessa tehdään jos jonkinlaisia loikkia. Se siitä rajoitetusta liikunnasta, jota lääkärit ovat Pätkälle määränneet. Arvelen, että Pätkä on anarkisti. Niin kovin hän vastustaa auktoriteetteja, siis lääkäreitä. Kohta korvista roikkuvat hakaneulat. Poliisien vastustamistakin olen havainnut, pappien en, kun ei ole pappeja näkynyt. Ehkä pian näkyy, kun sunnuntaina suuntaamme kirkkoon veisaamaan. Pätkä ilmoitti, ettei laula, kun Robinkaan ei laulaisi niitä kirkon biisejä. Kaivoin netistä videon, jossa Robin veivasi joululaulua. -Katotaan, sanoi Pätkä.
Toinen, jota ei vaihdeta, ovat tietenkin Koiranen ja Loukkunen. Heistä ei sen enempää kuin maininta, että mukavaa, kun jo nukkuvat. Kolmas pysyvä instanssi on kampaaja. Työkaveri sanoi tänään, että kampaajan vaihtaminen on samanlaisen kriisin paikka kuin jos vaihtaisi miestä. Mene ja tiedä, mutta en tahdo vaihtaa kampaajaanikaan. Maanantaina saan uuden pään. Jo on aikakin, sanokaa mun sanoneeni. Oppilaat vertasivat minua edesmenneeseen pulsuun, ihan kohteliaisuuttaan siis, sanoivat.
Aloin kasvattaa hiuksiani tammikuussa ja pian on vuosi täynnä tätä aikaa. En silti aio leikkauttaa kuontaloani lyhyeksi, vaan kasvattaa edelleen. Olenhan mä kasvattaja muutenkin, mikä ei paljoa aina naurata. Saksiakin tärkeämpää lienee jonkin sävyn näyttäminen päänupilleni. Nyt on syksy vetänyt sävyn vähän valjuksi ja se alkaa jo tuntua pään sisälläkin. Uskon vilpittömästi siihen, että kampaajakäynnillä on mielenterveydellisesti myönteinen vaikutus. Paitsi silloin, kun hiuksista tulee kauheat. En muista sellaista sattuneen. Lukioikäisenä minulla oli kaalissani millin sänki, jonka vielä valkaisimme siskoni kanssa. Suvianne Siimes, sanoi joku ohikulkiessaan koulussa. Vanhemmilleni tuli kriisi. Luulivat minua enemmän maskuliiniseksi kuin olin.
Sanonta ilta on aina nuori on muuttunut mielessäni muotoon hohhoh, onpas kello jo paljon. Menen joka ilta kymmenen tietämissä sänkyyn ja nukahdan hetkessä. Ei jaksa vanha enää, eikä edes tahdo jaksaa. Tahdottomaksi sitä muuttuu, en osannut joululahjaakaan nimetä, kun sellaista minulta kysyttiin. Onneksi Pätkä tahtoo meillä kaikkea. Ja Ansa. Hän juoksisi yölläkin lumihangessa. Loukkusella on suomalaisen luonto.
Mainiota perjantaita toivottelee, Ee
Huomenna me lauletaan tätä. Osataan ulkoa. Kummatkin.
Pätkä on muuten löytänyt idolin, Robinin, jonka keikalle menemme huomenna. Pätkä väsäsi Robinille joulukortin ja kirjoitti siihen itse horjuvilla kirjaimilla "Hyvää joulua, Robin". Ope neuvoi, mihin pilkku tulee. Huutomerkkiäkin ehdotin, mutta sen Pätkä torjui. -Ei tää oo mikään huuto. Robin on innostanut Pätkän volttitreeneihin ja iltaisin olohuoneessa tehdään jos jonkinlaisia loikkia. Se siitä rajoitetusta liikunnasta, jota lääkärit ovat Pätkälle määränneet. Arvelen, että Pätkä on anarkisti. Niin kovin hän vastustaa auktoriteetteja, siis lääkäreitä. Kohta korvista roikkuvat hakaneulat. Poliisien vastustamistakin olen havainnut, pappien en, kun ei ole pappeja näkynyt. Ehkä pian näkyy, kun sunnuntaina suuntaamme kirkkoon veisaamaan. Pätkä ilmoitti, ettei laula, kun Robinkaan ei laulaisi niitä kirkon biisejä. Kaivoin netistä videon, jossa Robin veivasi joululaulua. -Katotaan, sanoi Pätkä.
Toinen, jota ei vaihdeta, ovat tietenkin Koiranen ja Loukkunen. Heistä ei sen enempää kuin maininta, että mukavaa, kun jo nukkuvat. Kolmas pysyvä instanssi on kampaaja. Työkaveri sanoi tänään, että kampaajan vaihtaminen on samanlaisen kriisin paikka kuin jos vaihtaisi miestä. Mene ja tiedä, mutta en tahdo vaihtaa kampaajaanikaan. Maanantaina saan uuden pään. Jo on aikakin, sanokaa mun sanoneeni. Oppilaat vertasivat minua edesmenneeseen pulsuun, ihan kohteliaisuuttaan siis, sanoivat.
Aloin kasvattaa hiuksiani tammikuussa ja pian on vuosi täynnä tätä aikaa. En silti aio leikkauttaa kuontaloani lyhyeksi, vaan kasvattaa edelleen. Olenhan mä kasvattaja muutenkin, mikä ei paljoa aina naurata. Saksiakin tärkeämpää lienee jonkin sävyn näyttäminen päänupilleni. Nyt on syksy vetänyt sävyn vähän valjuksi ja se alkaa jo tuntua pään sisälläkin. Uskon vilpittömästi siihen, että kampaajakäynnillä on mielenterveydellisesti myönteinen vaikutus. Paitsi silloin, kun hiuksista tulee kauheat. En muista sellaista sattuneen. Lukioikäisenä minulla oli kaalissani millin sänki, jonka vielä valkaisimme siskoni kanssa. Suvianne Siimes, sanoi joku ohikulkiessaan koulussa. Vanhemmilleni tuli kriisi. Luulivat minua enemmän maskuliiniseksi kuin olin.
Sanonta ilta on aina nuori on muuttunut mielessäni muotoon hohhoh, onpas kello jo paljon. Menen joka ilta kymmenen tietämissä sänkyyn ja nukahdan hetkessä. Ei jaksa vanha enää, eikä edes tahdo jaksaa. Tahdottomaksi sitä muuttuu, en osannut joululahjaakaan nimetä, kun sellaista minulta kysyttiin. Onneksi Pätkä tahtoo meillä kaikkea. Ja Ansa. Hän juoksisi yölläkin lumihangessa. Loukkusella on suomalaisen luonto.
Mainiota perjantaita toivottelee, Ee
Huomenna me lauletaan tätä. Osataan ulkoa. Kummatkin.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Talvellakin voi, vaikka kesällä paremmin
Jopas on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Tässä kumminkin tämän hetken tuntoja.
Meinaa närästää. Syytän töitä ja puolustelen suklaata, vaikka näin meidän kesken asia lienee päin vastoin. Pyrkii myös paleltamaan, mikä on helposti väistetty liikunnolla, hihallisella torkkupeitolla sekä saavillisella teetä. Yrittää väsyttääkin, mutta perusfiilis on kumminkin ihan käypä ja jopa hilpeä. Syitä siihen seuraavassa:
Joulukalenterista on avattu pian puolet luukuista, ja olen unohtanut vasta kerran täyttää ylläpitämäni kuorma-autokalenterin, jonka pieniin luukkuihin mahtuu tarra, keräilykortti tai pieni lappunen: ”kurkista halkopinoon”. Halkojen päältä tai paikalta löytyy toisinaan piparkakkumuotti tai muuta luukkuun liian suurta. Jos luukku ammottaa tyhjyyttään, huijaan pienen hetkeksi loitommalle ja turvaudun hätäapusuklaakonvehtiin. Joulua on kiva väsätä pientä ihmistä ajatellen ja tämän jännitystä seuraillen.
Syksyn työt ovat kelpo mallilla. Kevääksikin puuhaa jää, mutta tänä vuonna olen onnistunut välttämään jyrän alle jäämisen tunteen. Taannoinen työharjoittelujakso horjutti muutaman viikon verran ajatuksiani ja tulevaisuudensuunnitelmiani. Tuntui, että pitäisi sittenkin tehdä joskus jotain muuta. Nyt olen sopeutunut takaisin ja viihdyn niin työtehtävien kuin porukankin ansiosta. Kuka tietää, mihin vielä päädyn, mutta nyt on hyvä näin.
Talvi näyttää ja tuntuu talvelta. Elän kesästä ja valosta, mutta tykkään olla myös pakkasen armoilla. Jos on tarpeeksi vaatteita yllä, glögiä lasissa tai edes odottamassa. Ja lähellä tärkeimmät.
Niin että närästäköön.
J.
Meinaa närästää. Syytän töitä ja puolustelen suklaata, vaikka näin meidän kesken asia lienee päin vastoin. Pyrkii myös paleltamaan, mikä on helposti väistetty liikunnolla, hihallisella torkkupeitolla sekä saavillisella teetä. Yrittää väsyttääkin, mutta perusfiilis on kumminkin ihan käypä ja jopa hilpeä. Syitä siihen seuraavassa:
Joulukalenterista on avattu pian puolet luukuista, ja olen unohtanut vasta kerran täyttää ylläpitämäni kuorma-autokalenterin, jonka pieniin luukkuihin mahtuu tarra, keräilykortti tai pieni lappunen: ”kurkista halkopinoon”. Halkojen päältä tai paikalta löytyy toisinaan piparkakkumuotti tai muuta luukkuun liian suurta. Jos luukku ammottaa tyhjyyttään, huijaan pienen hetkeksi loitommalle ja turvaudun hätäapusuklaakonvehtiin. Joulua on kiva väsätä pientä ihmistä ajatellen ja tämän jännitystä seuraillen.
Syksyn työt ovat kelpo mallilla. Kevääksikin puuhaa jää, mutta tänä vuonna olen onnistunut välttämään jyrän alle jäämisen tunteen. Taannoinen työharjoittelujakso horjutti muutaman viikon verran ajatuksiani ja tulevaisuudensuunnitelmiani. Tuntui, että pitäisi sittenkin tehdä joskus jotain muuta. Nyt olen sopeutunut takaisin ja viihdyn niin työtehtävien kuin porukankin ansiosta. Kuka tietää, mihin vielä päädyn, mutta nyt on hyvä näin.
Talvi näyttää ja tuntuu talvelta. Elän kesästä ja valosta, mutta tykkään olla myös pakkasen armoilla. Jos on tarpeeksi vaatteita yllä, glögiä lasissa tai edes odottamassa. Ja lähellä tärkeimmät.
Niin että närästäköön.
J.
Väärässä paikassa
Tänään olen tuntenut monta kertaa olevani väärässä paikassa, kuullut vääriä asioita, miettinyt miten suhtautua niiihin ja tehnyt turhia hommia. Turhista hommista käyköön nettikaupassa hengailu sen sijaan, että olisin korjannut kokeita, kirjoitelmia, kirjatöitä ja raportteja, joita minulla on hauenkuvilla kuvitettu kangaskassi pullollaan.
Viime yönä päästin Ansa Loukkusen pissalle kolmen aikaan. Lapseni koki saman kohtalon, joskin hänen pissapaikassaan oli enemmän lämpöasteita kuin edellisen lirijän. Takaoven raosta puhaltanut pakkasilma virkisti minua ja stressaantunut mieleni virkosi entisestään, kun lapsen vessareissun jälkeen päähäni pälkähtivät kokeet, siis ne korjaamattomat. Aamulla korjasin kokeita ennen lähtöä reitille päiväkoti-koulu ja ystäväni Ansa onnistui puremaan palasen yhden oppilaan kokeesta sillä välin, kun minun vuorostani oli poikettava huussissa. Ja tiedoksi niille lukijoille, jotka arvelevat meidän vain tramppaavan vessoissa ja takapihalla pissoilla, teemme muutakin. Tänäänkin olen juonut Pepsimaxia, jota sisareni puolusti, kun minä erehdyin kutsumaan tuota ruskeaa litkua turhuudeksi.
Päivässä on toki ollut hyviäkin hetkiä toisin kuin ankeasta alkutilityksestä voisi päätellä. Olen tänään ehtinyt jumpata työpäivän päätteeksi mainiossa työpaikan naisporukassa, viesteillyt ystäväni J:n kanssa, puhunut siskon kanssa puhelimessa lapsen oksennuksesta, saanut viettää aikaa pienen ihmisen kanssa ja harjoituttaa Loukkusta koiraeskarissa.
Parasta päivässä ovat hetket lapsen kanssa, joka jaksaa herätä aamuisin joulukalenterin voimalla. Ja iltaisin luemme kirjaa, usein liikaa pitkiä pätkiä niin, että kello on rientänyt kauas. Mutta kun kirja on niin hyvä. Tällä hetkellä luemme teosta Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa. Ihan mahtava lastenkirja.
Kivaa tiistaita!
Ee
ps. Jotenkin kummallisesti kaipaan Tampereelle. Ehtisinköhän ennen joulua?
Viime yönä päästin Ansa Loukkusen pissalle kolmen aikaan. Lapseni koki saman kohtalon, joskin hänen pissapaikassaan oli enemmän lämpöasteita kuin edellisen lirijän. Takaoven raosta puhaltanut pakkasilma virkisti minua ja stressaantunut mieleni virkosi entisestään, kun lapsen vessareissun jälkeen päähäni pälkähtivät kokeet, siis ne korjaamattomat. Aamulla korjasin kokeita ennen lähtöä reitille päiväkoti-koulu ja ystäväni Ansa onnistui puremaan palasen yhden oppilaan kokeesta sillä välin, kun minun vuorostani oli poikettava huussissa. Ja tiedoksi niille lukijoille, jotka arvelevat meidän vain tramppaavan vessoissa ja takapihalla pissoilla, teemme muutakin. Tänäänkin olen juonut Pepsimaxia, jota sisareni puolusti, kun minä erehdyin kutsumaan tuota ruskeaa litkua turhuudeksi.
Päivässä on toki ollut hyviäkin hetkiä toisin kuin ankeasta alkutilityksestä voisi päätellä. Olen tänään ehtinyt jumpata työpäivän päätteeksi mainiossa työpaikan naisporukassa, viesteillyt ystäväni J:n kanssa, puhunut siskon kanssa puhelimessa lapsen oksennuksesta, saanut viettää aikaa pienen ihmisen kanssa ja harjoituttaa Loukkusta koiraeskarissa.
Parasta päivässä ovat hetket lapsen kanssa, joka jaksaa herätä aamuisin joulukalenterin voimalla. Ja iltaisin luemme kirjaa, usein liikaa pitkiä pätkiä niin, että kello on rientänyt kauas. Mutta kun kirja on niin hyvä. Tällä hetkellä luemme teosta Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa. Ihan mahtava lastenkirja.
Kivaa tiistaita!
Ee
ps. Jotenkin kummallisesti kaipaan Tampereelle. Ehtisinköhän ennen joulua?
maanantai 3. joulukuuta 2012
Talviturkissako?
-Mä olen karvainen nainen, sanoi työkaverini muutama viikko sitten koulutuspäivän kahvitauolla ja katsoi käsivarttaan. Samainen työkaveri oli seuranani ensiapukurssilla. Ensin sidoimme kuvitteellisia haavoja yläraajoista. Sitten tuli alaraajojen vuoro. -Sitokaa sääreen tullut haava, neuvoi sairaanhoitaja, joka kurssia piti. -Ootsä ajanut säärikarvat? -En. -Emmäkään. -No sit meillä on se haava reidessä.
2000-luvun naisella on kamala karvaongelma. Ennen puhuttiin ihokarvojen liiallisesta kasvusta. Muistan yläkoulun biologian tunnit ja opettajan maininnan hirsutismista. Lunttasin terveyskirjastosta, jossa kerrottiin, että vaivasta kärsii 5-10 prosenttia naisista. Hei onnea liian karvaiset, vaiva on hyvänlaatuinen, kertoo Duodecim. Minäpä kerron, että arviolta kaikki naiset kärsivät ihan tavallisesta karvanpukkaamisesta. Sääriin tulee karvaa, kainaloihin, kasvoihin, sinne ja kulmakarvoissa vääriin kohtiin. Ei hirsutismia, mutta nykynaiselle ongelmallista. Ei ihme, jos joskus on pinna piukealla, kun tietää, että joutuu iltapesujensa yhteydessä höyläämään metritolkulla talvikuivaa ihoa tai pientä ihokaistaletta, joka pitää verhota jälleen seuraavana päivänä pieniin alushousuihin. Siis sellaisiin, joihin on käytetty kymmenen kertaa kaksitoista senttiä kooltaan oleva kankaanpala ja narua.
Sata vuotta sitten ihmisillä oli oikeita ongelmia ja sellaisia töitä, niin kuin hemmetin rankka maanviljelys ja pyykkien pesu käsin, ettei ehtinyt Mäkitalon Liisikään miettiä häpykarvojaan, kun itseään lahkeellisiin kalsareihin tunki ja synnytti seitsemättä lastaan saunassa. Toista on nyt. Nainenhan ei voi harrastaa mitään liikuntaakaan (paitsi sauvakävelyä) ilman, että vääriin paikkoihin kasvaneet karvat on poistettu. Kukapa haluaisi saada saakutin kalliilla jäsenyyskuntosalilla lisänimen karvanainen. -Hei varo, sä joudut jumppaamaan karvanaisen vieressä. Tai synnytys. Tuskin kukaan haluaa kätilöiden puhuvan kahvihuoneessa, että se karvatoosa on parantunut ihan hyvin. Selvyyden vuoksi kertaan vielä, mihin saa kasvaa karvaa. Karvojen hyväksytyt kasvualueet ovat silmäluomien reunoilla (ripset), kulmakarvojen tietämillä tietyllä rajatulla alueella ja sitten päässä. Hiusten on syytä olla tuuheat ja ripsien niin vahvat, että niillä torjuu sudenkorennon lennon, jos sellainen nyt sattuisi ensi kesänä maauimalassa silmää kohti syöksymään.
Nykyään mummotkin ovat karvattomia. Tai siis eivät ihan kaikki. Kuusikymppiset ovat, olen katsonut uimahallissa. Maire ja Irma, niin ja Tellu, jotka ovat seiskakymppisiä tai vanhempia, antavat kaikkien karvojen kasvaa eli he eivät luojan luomaan koske. Siinä ovat peitossa niin jalkojen väli, kainalot kuin sääretkin. Nilkoissa mummoilla on karvareunukset. Samanlaiset olen nähnyt yhdellä ihanalla työhevosella. Mutta hevonen onkin muutenkin karvainen.
Kasvatamme karvatonta sukupolvea, sillä höylääväthän ne neljäsluokkalaisetkin, joiden murrosikä on alkanut aikaisin. Niin Hesarin mukaan käy nykyään. Onneksi en ole neljäsluokkalainen, enkä ollut silloin, kun murrosikäni alkoi. Evoluutiolle esittäisin toiveen. Karvat veke silmien alapuoliselta alueelta. Vaikeampiakin asioita on ihmisestä muutettu aikojen saatossa, poistettu luusiltaa silmien päältä ja niin poispäin. Kyllä kai sitä yhdet sääri-, kainalo- ja alakarvat saisi ihmisestä pois. Nykyään on lämpökerrastotkin jo, niin eivät paikat jäädy.
Eilen sauvakävelin säärikarvoineni pitkin metsää. Minun ja ystäväni lenkki päättyi maauimalan parkkipaikalle. Kiitin mielessäni vuodenaikaa ja sitä, että uimala oli kiinni. Nyt ei tarvitse moneen kuukauteen siirtää jälkikasvuaan lastenaltaasta syvempiin vesiin. Viime kesänä piti. Lastenaltaan vesi ulottui syvässä päässä erään äidin reisiin. Siinä uivat vierekkäin hänen lapsensa ja häpykarvansa. Minä katsoin parhaaksi nostaa omani, karvani ja lapseni, pois altaasta.
Maanantaita toivottaen,
Ee
2000-luvun naisella on kamala karvaongelma. Ennen puhuttiin ihokarvojen liiallisesta kasvusta. Muistan yläkoulun biologian tunnit ja opettajan maininnan hirsutismista. Lunttasin terveyskirjastosta, jossa kerrottiin, että vaivasta kärsii 5-10 prosenttia naisista. Hei onnea liian karvaiset, vaiva on hyvänlaatuinen, kertoo Duodecim. Minäpä kerron, että arviolta kaikki naiset kärsivät ihan tavallisesta karvanpukkaamisesta. Sääriin tulee karvaa, kainaloihin, kasvoihin, sinne ja kulmakarvoissa vääriin kohtiin. Ei hirsutismia, mutta nykynaiselle ongelmallista. Ei ihme, jos joskus on pinna piukealla, kun tietää, että joutuu iltapesujensa yhteydessä höyläämään metritolkulla talvikuivaa ihoa tai pientä ihokaistaletta, joka pitää verhota jälleen seuraavana päivänä pieniin alushousuihin. Siis sellaisiin, joihin on käytetty kymmenen kertaa kaksitoista senttiä kooltaan oleva kankaanpala ja narua.
Sata vuotta sitten ihmisillä oli oikeita ongelmia ja sellaisia töitä, niin kuin hemmetin rankka maanviljelys ja pyykkien pesu käsin, ettei ehtinyt Mäkitalon Liisikään miettiä häpykarvojaan, kun itseään lahkeellisiin kalsareihin tunki ja synnytti seitsemättä lastaan saunassa. Toista on nyt. Nainenhan ei voi harrastaa mitään liikuntaakaan (paitsi sauvakävelyä) ilman, että vääriin paikkoihin kasvaneet karvat on poistettu. Kukapa haluaisi saada saakutin kalliilla jäsenyyskuntosalilla lisänimen karvanainen. -Hei varo, sä joudut jumppaamaan karvanaisen vieressä. Tai synnytys. Tuskin kukaan haluaa kätilöiden puhuvan kahvihuoneessa, että se karvatoosa on parantunut ihan hyvin. Selvyyden vuoksi kertaan vielä, mihin saa kasvaa karvaa. Karvojen hyväksytyt kasvualueet ovat silmäluomien reunoilla (ripset), kulmakarvojen tietämillä tietyllä rajatulla alueella ja sitten päässä. Hiusten on syytä olla tuuheat ja ripsien niin vahvat, että niillä torjuu sudenkorennon lennon, jos sellainen nyt sattuisi ensi kesänä maauimalassa silmää kohti syöksymään.
Nykyään mummotkin ovat karvattomia. Tai siis eivät ihan kaikki. Kuusikymppiset ovat, olen katsonut uimahallissa. Maire ja Irma, niin ja Tellu, jotka ovat seiskakymppisiä tai vanhempia, antavat kaikkien karvojen kasvaa eli he eivät luojan luomaan koske. Siinä ovat peitossa niin jalkojen väli, kainalot kuin sääretkin. Nilkoissa mummoilla on karvareunukset. Samanlaiset olen nähnyt yhdellä ihanalla työhevosella. Mutta hevonen onkin muutenkin karvainen.
Kasvatamme karvatonta sukupolvea, sillä höylääväthän ne neljäsluokkalaisetkin, joiden murrosikä on alkanut aikaisin. Niin Hesarin mukaan käy nykyään. Onneksi en ole neljäsluokkalainen, enkä ollut silloin, kun murrosikäni alkoi. Evoluutiolle esittäisin toiveen. Karvat veke silmien alapuoliselta alueelta. Vaikeampiakin asioita on ihmisestä muutettu aikojen saatossa, poistettu luusiltaa silmien päältä ja niin poispäin. Kyllä kai sitä yhdet sääri-, kainalo- ja alakarvat saisi ihmisestä pois. Nykyään on lämpökerrastotkin jo, niin eivät paikat jäädy.
Eilen sauvakävelin säärikarvoineni pitkin metsää. Minun ja ystäväni lenkki päättyi maauimalan parkkipaikalle. Kiitin mielessäni vuodenaikaa ja sitä, että uimala oli kiinni. Nyt ei tarvitse moneen kuukauteen siirtää jälkikasvuaan lastenaltaasta syvempiin vesiin. Viime kesänä piti. Lastenaltaan vesi ulottui syvässä päässä erään äidin reisiin. Siinä uivat vierekkäin hänen lapsensa ja häpykarvansa. Minä katsoin parhaaksi nostaa omani, karvani ja lapseni, pois altaasta.
Maanantaita toivottaen,
Ee
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Viikonloppu on parhautta. Perjantaina sai mennä nukkumaan niin, ettei puhelinta tarvinnut ajastaa herättämään. Heräsin niin lauantaina kuin tänään ennen pientä ihmistä ja ehdin tehdä opiskelujuttujani. Tänään kuuntelin opiskelutouhujeni taustalla Vain elämää-sarjan musiikkia. Hyvä, että eilen naputtelin digiboksin nauhoittamaan.
Ansa Loukkunen viihtyi seuranani koko aamun, tuli alakertaan samaa matkaa ja seurasi kuin hai laivaa. Niin aina.
Hetken hänellä oli omia touhuja ilmaisjakelulehtien parissa. Sivujen välissä oli nameja.
En jaksanut odottaa ensimmäistä adventtia, vaan viritin valoa pimeään, keittiöön ja olohuoneeseen. Verhottomasta olohuoneesta tuli minusta ihana. Ulkona on vihreää, kuten olohuoneen ikkunasta näkee.
Yhtä vehreältä näyttää etupihalla.
En viitsinyt laittaa lauantaina lounasta itse. Niinpä suuntasimme kotikaupunkimme taidemuseoon brunssille. Ruoka maksoi aikuiselta kympin ja lapselta vitosen. Ruokaa oli tarjolla monenlaista ja se oli ihan hyvää, ehkä hieman liian kotiruokamaista kuitenkin. Ruokaa enemmän minua miellyttikin miljöö. Pieni ihminen söi nopeammin kuin iso ja niinpä hänellä oli aikaa nauttia kahvilan puolella taiteesta. Katsella näytöltä kuvia ja kuunnella lasten naurua. Ja nauraa mukana.
Punajuurikeitto, tuore ruisleipä ja sinihomejuusto maistuivat minulle erinomaisesti. Keitto tarjoiltiin isosta mukista.
Brunssin jälkeen suuntasimme taidenäyttelyyn, jossa oli kova meteli ja pimeää. Pienelle ihmiselle museon lipunmyynnistä sai kuulosuojaimet, siis kuulottimet, kuten loistavalahkeinen vesseli niitä kutsuu.
Pimeässä sai tutkia sydäntä, ei omaansa, vaan Pavel Mrkusin, jonka näyttely Next Planet on. Ja juu, hänen nimensä kirjoitetaan juuri noin.
Pienistä rei'istä sai kurkistaa useisiin laatikoihin. Yhdessä näytti tältä.
Toisessa näyttelyssä kurkistimme Mairen Gullichsenin kokoelmaan. Läheltä katsoen se näytti erilaiselta kuin kauempaa.
Ihana väri, lämpö kaiken tämän hämäryyden keskellä.
Alkavaa viikkoa toivottaen ja illan tanssikisoja odottaen,
Ee
Jälkikirjoitus. Ei viikonloppu mitään jatkuvaa auvoa ole ollut. Neljävuotias osaa vaatia saakelinmoisella tahdolla ängri bööds-pelejä pelattavakseen. Nyt on pelitaukoa viikko.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Martta
Olen päättänyt muuttua kokonaan martaksi. Siis sellaiseksi ihmiseksi, joka hilloaa, säilöö, harjaa maton hapsut, leipoo, tekee kotikaljaa, sukii itsensä ja lapsensa, käyttää Prisman muovikassit ja alushousunsakin matonkuteena, vetää keskelle päätä jakauksen käytännöllisyyden vuoksi, hakkaa matot, pesee mattojen välit vähintään pari kertaa viikossa, kasvattaa kaikkea mahdollista (ei tietenkään mitään höpöheinää), kitkee porkkanapenkkiä pyrstö pystyssä, sauvakävelee, pesee jääkaapin ja vessan etikalla ja leikkaa kyntensä, koska pitkillä kynsillä ei ihminen tee yhtään mitään, vaan muistuttaa Jöröjukkaa tai jotain muuta satuhahmoa. Uskottava nainen ei ulkoisilla ansioilla koreile.
Syyslomalla haravoin. Olen ilmeisesti tehnyt sitä lapseni nähden liian vähän, sillä lapseni kysyi isältään, joka vieressä vaihtoi autoon talvirenkaita (kyllä, sukupuoliroolit elävät ja tosimartta tekee vain naisten töitä, mies puunatkoon autoja), että onko toi juuriharja, millä äiti huiskii. Lapseni on viettänyt aikaa liikaa urbaanissa ympäristössä, siinä sykkeessä, josta Furmanin Ben, Tahkokallion Keke ja Sinkkosen Jari varmaan nykyvanhempia varoittavat. Jaria kiittäisin tässä kohtaa, kyllä, lapseni leikkii pyssyillä, mutta Jarin mukaan se on ok. Niin, juuriharja se ei ollut, vaan harava. Johtopäätös: Olen lintsannut paitsi haravoinnista, myös mattojen pesusta. Lehdet ovat jääneet lumen alle tai syyssateiden. Matot on pessyt pesula.
Totuus tulee lapsen suusta. Portaikossamme on kapea ikkuna, josta näkee etupihalle. Meidän ja parin naapurin. Naapurin täti, seitsemänkymppinen ja niin pirun vireä Tellu, hakkasi yksi lauantaiaamu mattoja. Lapseni huusi minulle, joka istuin Hesarin ja teemukillisen äärellä alakerrassa siinä kymmenen jälkeen aamulla (ripsiväriä olin jo laittanut, kiitos äitini lausahduksen, että kyllä ihmisen täytyy laittaa itsensä ihmisen näköiseksi), että Tellu lyö kepillä mattoja. Niin vain puuttuu suomen kielen laatua valvovan ihmisen lapselta kielestään ilmaus "hakata mattoja" ja mitä, kepillä! Mattopiiskahan se on. Meilläkin oli joskus sellainen, mutta annoin sen pois. Martat, siis ne oikeat, kertoivat Hesarissa olleessa jutussa, ettei mattoja saa hakata. Katkeavat vielä kuteet. En käynyt yöpaidassani sanomassa Tellulle, että lopeta hyvä ihminen, pilaat mattosi. Mietin omia mattojani ja niiden kuteita. Eivät ehkä kuteet katkeaisi millään, ovat koirankarvan ja hiekan vahvistamat.
Huomenna imuroin, lupaan ja vannon.
Ee
Syyslomalla haravoin. Olen ilmeisesti tehnyt sitä lapseni nähden liian vähän, sillä lapseni kysyi isältään, joka vieressä vaihtoi autoon talvirenkaita (kyllä, sukupuoliroolit elävät ja tosimartta tekee vain naisten töitä, mies puunatkoon autoja), että onko toi juuriharja, millä äiti huiskii. Lapseni on viettänyt aikaa liikaa urbaanissa ympäristössä, siinä sykkeessä, josta Furmanin Ben, Tahkokallion Keke ja Sinkkosen Jari varmaan nykyvanhempia varoittavat. Jaria kiittäisin tässä kohtaa, kyllä, lapseni leikkii pyssyillä, mutta Jarin mukaan se on ok. Niin, juuriharja se ei ollut, vaan harava. Johtopäätös: Olen lintsannut paitsi haravoinnista, myös mattojen pesusta. Lehdet ovat jääneet lumen alle tai syyssateiden. Matot on pessyt pesula.
Totuus tulee lapsen suusta. Portaikossamme on kapea ikkuna, josta näkee etupihalle. Meidän ja parin naapurin. Naapurin täti, seitsemänkymppinen ja niin pirun vireä Tellu, hakkasi yksi lauantaiaamu mattoja. Lapseni huusi minulle, joka istuin Hesarin ja teemukillisen äärellä alakerrassa siinä kymmenen jälkeen aamulla (ripsiväriä olin jo laittanut, kiitos äitini lausahduksen, että kyllä ihmisen täytyy laittaa itsensä ihmisen näköiseksi), että Tellu lyö kepillä mattoja. Niin vain puuttuu suomen kielen laatua valvovan ihmisen lapselta kielestään ilmaus "hakata mattoja" ja mitä, kepillä! Mattopiiskahan se on. Meilläkin oli joskus sellainen, mutta annoin sen pois. Martat, siis ne oikeat, kertoivat Hesarissa olleessa jutussa, ettei mattoja saa hakata. Katkeavat vielä kuteet. En käynyt yöpaidassani sanomassa Tellulle, että lopeta hyvä ihminen, pilaat mattosi. Mietin omia mattojani ja niiden kuteita. Eivät ehkä kuteet katkeaisi millään, ovat koirankarvan ja hiekan vahvistamat.
Huomenna imuroin, lupaan ja vannon.
Ee
perjantai 9. marraskuuta 2012
Samaa ruokaa
”Äiti, miksi me syödään pitsan aineksia?”, kysyi lapsi, kun työnsin eteensä kesäkurpitsa-jauhelihapaistosta. ”Äiti, yksi on kyllä parempi kokki kuin sinä. Hoitotäti, se tekee aina hyvää ruokaa.” ”Äiti, tää on niin hyvää etten syö enempää.”
Yritän tarjota lapselleni monipuolista apetta. En ole kastikemestari enkä muutenkaan saa raaka-aineita maistumaan muulta kuin raaka-aineelta. Pyöritän samoja perusreseptejä viikosta toiseen, ja yllättävän usein onnistun tekemään sitä, mitä hoitopaikassakin on jo lounaaksi tarjottu (tämän taidon olen perinyt omalta äidiltäni).
Jos lasken erikseen kaikki jauhelihasta tehdyt ruoat ja lisän niihin muut keskinkertaisen luovuuteni rajoissa toteutetut, pääsen noin 30 ruokaan. Tässä luvussa on jo muutama eineskin mukana. Noin kuukauden siis söisi joka päivä eri sapuskaa, jos näitä murkinoita tulisi tehtyä tasaisessa järjestyksessä. Tosiasiassa listalla vilahtelee pestopasta, siskonmakkarasoppa ja jauhelihakastike muita useammin.
Ärsytän pienen makunystyröitä ja erityisesti ennakkoluuloista asennetta ajoittain jollain uudella vihanneksella tai suutuntumalla. Silti arvostan helposti valmistuvaa, tuttua ruokaa, joka jättää tekijälle aikaa vaikka metsässä tallusteluun ja saa syöjän vatsan täyteen. Ehkä viihtyisinkin keittiössä paremmin, jollei se olisi pois lapsen kanssa vietetystä ajasta. Varmaankin tulevaisuudessa, kun vähän suurempi pieni alkaa kulkea itsekseen harrastuksissa ja kavereilla, voisin ottaa kokkailun harrastuksena ja panostaa aterioihin enemmän. Siihen asti meillä syödään samaa.
J
Yritän tarjota lapselleni monipuolista apetta. En ole kastikemestari enkä muutenkaan saa raaka-aineita maistumaan muulta kuin raaka-aineelta. Pyöritän samoja perusreseptejä viikosta toiseen, ja yllättävän usein onnistun tekemään sitä, mitä hoitopaikassakin on jo lounaaksi tarjottu (tämän taidon olen perinyt omalta äidiltäni).
Jos lasken erikseen kaikki jauhelihasta tehdyt ruoat ja lisän niihin muut keskinkertaisen luovuuteni rajoissa toteutetut, pääsen noin 30 ruokaan. Tässä luvussa on jo muutama eineskin mukana. Noin kuukauden siis söisi joka päivä eri sapuskaa, jos näitä murkinoita tulisi tehtyä tasaisessa järjestyksessä. Tosiasiassa listalla vilahtelee pestopasta, siskonmakkarasoppa ja jauhelihakastike muita useammin.
Ärsytän pienen makunystyröitä ja erityisesti ennakkoluuloista asennetta ajoittain jollain uudella vihanneksella tai suutuntumalla. Silti arvostan helposti valmistuvaa, tuttua ruokaa, joka jättää tekijälle aikaa vaikka metsässä tallusteluun ja saa syöjän vatsan täyteen. Ehkä viihtyisinkin keittiössä paremmin, jollei se olisi pois lapsen kanssa vietetystä ajasta. Varmaankin tulevaisuudessa, kun vähän suurempi pieni alkaa kulkea itsekseen harrastuksissa ja kavereilla, voisin ottaa kokkailun harrastuksena ja panostaa aterioihin enemmän. Siihen asti meillä syödään samaa.
J
lauantai 3. marraskuuta 2012
Itsekseen
Jäin yllättäen yksin lauantai-illaksi ja -yöksi kotiin. Miehen työvuoroon osasin varautua, mutta että lapsikin löysi seuraa serkuistaan ja siirtyi mummun ja vaarin iloksi. Vastahan tuo pieni oli muutama viikko sitten ensi kertaa yökylässä, ja nyt sillä reissulla hankitulla itsevarmuudella lähti kahden minuutin varoitusajalla kohti uusia kokemuksia.
Piha täynnä kynttilöitä, muutama sisälläkin. Tunnelmavalaistus on nopein keino siistiä koti pölystä (viimeksi imuroidessani sohvan alta löytyi kunnallisvaalien äänestyslappu). Piirakan täytteenä pinaattia, fetajuustoa, suppilovahveroa ja pekonia. Kupissa vielä teetä, seuraavaksi glögiä. Hyvän mielen musiikkia.
Ihan piristävää olla yksin, vaikken taaskaan tee mitään, mikä ei onnistuisi porukassakin. Kirjoitan. Luen. Teen biisilistaa juoksulenkkejä varten. Soitan tärkeille. Kohta ehkä höpötän niin että tuntuu, jos naapurin glögiseura löytää perille. Luen taas. Nukun keskellä sänkyä.
Piha täynnä kynttilöitä, muutama sisälläkin. Tunnelmavalaistus on nopein keino siistiä koti pölystä (viimeksi imuroidessani sohvan alta löytyi kunnallisvaalien äänestyslappu). Piirakan täytteenä pinaattia, fetajuustoa, suppilovahveroa ja pekonia. Kupissa vielä teetä, seuraavaksi glögiä. Hyvän mielen musiikkia.
Ihan piristävää olla yksin, vaikken taaskaan tee mitään, mikä ei onnistuisi porukassakin. Kirjoitan. Luen. Teen biisilistaa juoksulenkkejä varten. Soitan tärkeille. Kohta ehkä höpötän niin että tuntuu, jos naapurin glögiseura löytää perille. Luen taas. Nukun keskellä sänkyä.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Sunnuntai maistuu suklaapuurolta ja ensilumelta
Sunnuntai on ihana yhdistelmä joutilaisuutta ja hetken mielijohdetta.
Lapsi jaksaa tehdä 1000 palan palapeliä kiitettävän kauan, mutta sai silti pelata Pikku Kakkosen nettisivun pelejä, kunnes äitinsäkin kyllästyi ruskean eri sävyihin ja reunapalojen etsintään.
Pullataikina tuli tehtyä sämpyläjauhoista, sillä vehnäjauhojen puute osui silmään vasta hiivan lisäyksen jälkeen. Täysjyväpullaa sunnuntai-iltapäivän välipalaksi siis. Toinen pellillinen tosin paloi, mikä entisestään lisäsi kodin hengettären epäluottamusta kodinhoidollisiin taitoihinsa. Ensimmäinen pellillinen oli kumminkin ihan kelpoa, kuten melkein mikä tahansa uunituoreena ja kylmän maidon kera.
Kun leikki naapurin pojan kanssa muuttui inttämiseksi ja jumpitteluksi, siirsin itseni päiväunilta ja lapset kinansa ääreltä talviseen metsään. Toimii lapsille kuin koirille: tarpeeksi tilaa ryntäillä, keppejä ja kiviä. Harhailimme eli seikkailimme, kunnes pullien paikalla oli taas tyhjää ja lounaan rippeet alkoivat houkutella. Ruokalepona palapeliin turhautumista ja akvaarioiden ihastelua netin välityksellä.
Akvaarioharrastus on yhdistänyt minua ja miestäni erityisesti lähiaikoina. Muutama tovi sitten aherrettiin pari tuntia puhdistaen allasta purkillisesta kalanruokaa. Yhdet pikkukädet tunnustivat, muut läsnäolevat saivat etukäteisopetuksen aiheesta. Yksi juoksi naapuriin, toiset siirsivät autoleikkinsä metrin kauemmas siivousväylästä. Nyt hieromme kauppoja suuremmasta akvaariosta, haikailemme suurempien kalojen ja pienempien ruokintavahinkojen perään ja tarkastelemme kotivakuutuksen kattavuutta.
Arki vie mennessään, ja moni asia sujuu sunnuntaita sukkelammin. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Lapsi jaksaa tehdä 1000 palan palapeliä kiitettävän kauan, mutta sai silti pelata Pikku Kakkosen nettisivun pelejä, kunnes äitinsäkin kyllästyi ruskean eri sävyihin ja reunapalojen etsintään.
Pullataikina tuli tehtyä sämpyläjauhoista, sillä vehnäjauhojen puute osui silmään vasta hiivan lisäyksen jälkeen. Täysjyväpullaa sunnuntai-iltapäivän välipalaksi siis. Toinen pellillinen tosin paloi, mikä entisestään lisäsi kodin hengettären epäluottamusta kodinhoidollisiin taitoihinsa. Ensimmäinen pellillinen oli kumminkin ihan kelpoa, kuten melkein mikä tahansa uunituoreena ja kylmän maidon kera.
Kun leikki naapurin pojan kanssa muuttui inttämiseksi ja jumpitteluksi, siirsin itseni päiväunilta ja lapset kinansa ääreltä talviseen metsään. Toimii lapsille kuin koirille: tarpeeksi tilaa ryntäillä, keppejä ja kiviä. Harhailimme eli seikkailimme, kunnes pullien paikalla oli taas tyhjää ja lounaan rippeet alkoivat houkutella. Ruokalepona palapeliin turhautumista ja akvaarioiden ihastelua netin välityksellä.
Akvaarioharrastus on yhdistänyt minua ja miestäni erityisesti lähiaikoina. Muutama tovi sitten aherrettiin pari tuntia puhdistaen allasta purkillisesta kalanruokaa. Yhdet pikkukädet tunnustivat, muut läsnäolevat saivat etukäteisopetuksen aiheesta. Yksi juoksi naapuriin, toiset siirsivät autoleikkinsä metrin kauemmas siivousväylästä. Nyt hieromme kauppoja suuremmasta akvaariosta, haikailemme suurempien kalojen ja pienempien ruokintavahinkojen perään ja tarkastelemme kotivakuutuksen kattavuutta.
Arki vie mennessään, ja moni asia sujuu sunnuntaita sukkelammin. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
tiistai 23. lokakuuta 2012
Ei me tehdä oikeastaan mitään.
Läntisessä Suomessa syyslomaillaan. Lomailu koskee pääasiassa koululaisia ja toisen asteen koulutuksessa olevia. Myös opet lomailevat, yhdet muutamien päivien ajan, toiset kokonaisen viikon.
Tunnustus. Lomailen koko viikon. Tunnustus 2. Tarvitsen kaikki yhdeksän päivää vapaata jaksaakseni joululomaan asti. Tunnustus 3. Laskin, että syysloman jälkeen on käytävä töissä parin kuukauden ajan ennen seuraavaa lomaa. Tunnustus 4. Tulen vielä joskus kaipaamaan opettajan työn säännöllistä lomarytmiä. Tunnustus 5. En ole tehnyt lomallani mitään mainitsemisen arvoista. Tunnustus 6. En ole yhtenäkään loma-aamuna syönyt aamupalaa ennen yhdeksää. Tunnustus 7. En ole oikeastaan tehnyt yhtään mitään, en ennen yhdeksää, enkä sen jälkeen.
Osa ihmisistä potee kauheaa tuskaa ja ahdistusta siitä, ettei vie lapsiaan mihinkään lomalla. -Koulussa ne sitten kertovat, että me käytiin mummolassa. Muut on käyneet vähintään laivalla. Siitä voidaan vaikka kiusata ja meidän lapset miettivät, että onko meidän perhe jotenkin huonompi kuin niiden, jotka kävivät laivalla.
Tunnustus 8. Minun lapseni ei pääse syyslomalla edes mummolaan. Syykin on selvä, äitinsä ei jaksa ajaa sinne asti. Yhden matkan teimme. Minä matkustin siskoni luokse ja pieni ihminen serkkujensa luokse. Päädyimme samaan osoitteeseen ja päivä oli erinomainen, mikä oli ilmeistä seuraa mietittäessä. Emme tehneet sielläkään mitään ihmeellistä. Söimme pannukakkua ja risteilimme Förillä, lossilla, joka seilaa yhden turkulaisen Valintatalon ja leikkipuiston väliä. Puistossa lapset leikkivät, yksi nukkui ja aikuiset juttelivat. Minä hypin myös hyppynarulla, jonka joku oli sitonut kiipeilytelineeseen. Menomatkalla työnsin vaunujen renkaan kakkaan, jonkun turkulaisen murren, otaksuin. Sanoin siskolle, että renkaassa on koiran peetä. Lapsi oppi uuden ilmauksen, koiran pee. Pesin rengasta vesilätäkössä ja sisko kaiveli kakkaa tikulla renkaan urista. Olimme reippaita äitejä. Lapset söivät majassa keksejä, sisko ryysti redbullia. Jaksettiin olla parempia äitejä. Illemmalla testasimme itkuhälytintä. Sisko meni ulos tekoitkemään. Kaikki nauroivat.
Kun joku kysyy töissä, mitä tein lomalla, kerron äsken kirjoittamani jutut. Ihan iloisena ja tyytyväisenä, joskin lakonisesti. Minusta nimittäin on niin, että lomalla täytyy voida olla, vaikka sitten kodissaan ja läheisten ihmisten kanssa. Sillä taas tulevat ne työpäivät, jolloin herään kellon pirinään ja teen kutakuinkin kaiken tietyn aikataulun mukaisesti. Eikä niitä lapsia tarvitse koko aikaa olla viemässä johonkin. Eivät he halua mihinkään. Kysykää vaikka murrosikäiseltä. Tai mä voin kysyä, kun menen ensi viikolla taas töihin. Kysyn, että mitä hän haluaisi tehdä. Vastaus on: en mitään. Komppaan teinejä.
Stressitöntä arkea ja lomaa,
Ee
Tunnustus. Lomailen koko viikon. Tunnustus 2. Tarvitsen kaikki yhdeksän päivää vapaata jaksaakseni joululomaan asti. Tunnustus 3. Laskin, että syysloman jälkeen on käytävä töissä parin kuukauden ajan ennen seuraavaa lomaa. Tunnustus 4. Tulen vielä joskus kaipaamaan opettajan työn säännöllistä lomarytmiä. Tunnustus 5. En ole tehnyt lomallani mitään mainitsemisen arvoista. Tunnustus 6. En ole yhtenäkään loma-aamuna syönyt aamupalaa ennen yhdeksää. Tunnustus 7. En ole oikeastaan tehnyt yhtään mitään, en ennen yhdeksää, enkä sen jälkeen.
Osa ihmisistä potee kauheaa tuskaa ja ahdistusta siitä, ettei vie lapsiaan mihinkään lomalla. -Koulussa ne sitten kertovat, että me käytiin mummolassa. Muut on käyneet vähintään laivalla. Siitä voidaan vaikka kiusata ja meidän lapset miettivät, että onko meidän perhe jotenkin huonompi kuin niiden, jotka kävivät laivalla.
Tunnustus 8. Minun lapseni ei pääse syyslomalla edes mummolaan. Syykin on selvä, äitinsä ei jaksa ajaa sinne asti. Yhden matkan teimme. Minä matkustin siskoni luokse ja pieni ihminen serkkujensa luokse. Päädyimme samaan osoitteeseen ja päivä oli erinomainen, mikä oli ilmeistä seuraa mietittäessä. Emme tehneet sielläkään mitään ihmeellistä. Söimme pannukakkua ja risteilimme Förillä, lossilla, joka seilaa yhden turkulaisen Valintatalon ja leikkipuiston väliä. Puistossa lapset leikkivät, yksi nukkui ja aikuiset juttelivat. Minä hypin myös hyppynarulla, jonka joku oli sitonut kiipeilytelineeseen. Menomatkalla työnsin vaunujen renkaan kakkaan, jonkun turkulaisen murren, otaksuin. Sanoin siskolle, että renkaassa on koiran peetä. Lapsi oppi uuden ilmauksen, koiran pee. Pesin rengasta vesilätäkössä ja sisko kaiveli kakkaa tikulla renkaan urista. Olimme reippaita äitejä. Lapset söivät majassa keksejä, sisko ryysti redbullia. Jaksettiin olla parempia äitejä. Illemmalla testasimme itkuhälytintä. Sisko meni ulos tekoitkemään. Kaikki nauroivat.
Kun joku kysyy töissä, mitä tein lomalla, kerron äsken kirjoittamani jutut. Ihan iloisena ja tyytyväisenä, joskin lakonisesti. Minusta nimittäin on niin, että lomalla täytyy voida olla, vaikka sitten kodissaan ja läheisten ihmisten kanssa. Sillä taas tulevat ne työpäivät, jolloin herään kellon pirinään ja teen kutakuinkin kaiken tietyn aikataulun mukaisesti. Eikä niitä lapsia tarvitse koko aikaa olla viemässä johonkin. Eivät he halua mihinkään. Kysykää vaikka murrosikäiseltä. Tai mä voin kysyä, kun menen ensi viikolla taas töihin. Kysyn, että mitä hän haluaisi tehdä. Vastaus on: en mitään. Komppaan teinejä.
Stressitöntä arkea ja lomaa,
Ee
tiistai 16. lokakuuta 2012
Opettajat ovat täsmällisiä, huolellisia ja hillittyjä.
Ja kissan peet. En ole täsmällinen, yritän kyllä, mutta monesti olen hieman myöhässä. Huolellinen olen joissain asioissa. Yritän esimerkiksi leikata pienen ihmisen ja koirien kynnet mahdollisimman huolellisesti ja yleensä myös onnistun siinä. Liikenteessä olen huolellinen ja pyöritän päätäni kuin pöllö risteyksissä. Hillitty on sana, jolla en kuvaisi itseäni edes nukkuvana. Silloin olen tosin hiljaa ellen puhu unissani.
Sunnuntaina aloin korjata kokeita. Ennen kuin saatoin aloittaa tuon paperinmakuisen velvoitteen, tarvitsin kynän. Kohnasin kodin ympäri ja löysin ainoastaan tusseja ja vahaliituja. Pari lyijykynää. Niillähän olisi mukava tehdä merkinnät papereihin. Kaivelin läpi neljä laukkua. Ei löytynyt kynää, mutta elokuussa kahvilasta ostamani pumpernikkeli paperipussista ihanan tuoksuvana. Pieni ihminen ilahtui. "Ihan kuin ois joulu."
Kynä löytyi autosta.
Syyslomaa kytäten,
Ee
Sunnuntaina aloin korjata kokeita. Ennen kuin saatoin aloittaa tuon paperinmakuisen velvoitteen, tarvitsin kynän. Kohnasin kodin ympäri ja löysin ainoastaan tusseja ja vahaliituja. Pari lyijykynää. Niillähän olisi mukava tehdä merkinnät papereihin. Kaivelin läpi neljä laukkua. Ei löytynyt kynää, mutta elokuussa kahvilasta ostamani pumpernikkeli paperipussista ihanan tuoksuvana. Pieni ihminen ilahtui. "Ihan kuin ois joulu."
Kynä löytyi autosta.
Syyslomaa kytäten,
Ee
lauantai 13. lokakuuta 2012
Turkkareita niin, että mahaan sattuu
Sain tuliaisiksi turkkareita, ison pussillisen. Oi, ne ovat niin hyviä! Olen rouskinut niitä eilen ja tänään. Olen ehdottomasti salmiakin mutustaja, suklaa on mielestäni yliarvostettua. Eilen tosin värkkäsin kaksi mutakakkua ystäväni viinijuhliin. Kakut tuoksuivat suklaisilta ja olisin mieluusti maistanut kaakkuja, joiden lisukkeeksi tein minttu-mascarponevaahtoa. Harvinaista kyllä, mitään leipomisäksidenttiä ei tapahtunut toisin kuin yleensä. Muistelen vain kakkua, josta unohtui rasva ja Angry bird-kakkua, joka sananmukaisesti räjähti.
Huomenna on sunnuntai, luukusta tipahtaa sunnuntain Hesari, Ansa Loukkunen piipahtaa koirakentällä ja illalla telkkarista saa tuijottaa tanssikisoja. Sunnuntai rulettaa!
Ennen sunnuntaita toivottelen lauantaita!
Ee
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kiitollisuuspäiväkirja
Heikoin lenkki-ohjelmasta tuttu ekonomi Kirsi Salo kertoi jossain naisille tarkoitetussa kiiltäväpaperisessa magasiinissa kirjoittavansa kiitollisuuspäiväkirjaa. Kertoi kyllästyneensä jatkuvaan valittamiseen, omaansa ja muiden.
Minä päätin kirjoittaa niistä asioista, joista olen kiitollinen tänään. Osa on tärkeämpiä, yksi aina tärkein. Ensimmäinen on ensimmäinen, loput siinä järjestyksessä kuin aivoni ajattelevi.
pieni ihminen
iso ihminen
raikas syyssää
villasukat
aika päiväunille
lenkki koirien kanssa
uskallus seurata omaa haavettaan
mummon tekemät lihapullat
terveys
kirpputoritavaroiden järjestelyinto
liikunta
Iltajumppaa, iltapalaa, iltapesua, iltasatua, iltaruokousta, iltaunta. Näitä kohti seuraavaksi.
Ee
Minä päätin kirjoittaa niistä asioista, joista olen kiitollinen tänään. Osa on tärkeämpiä, yksi aina tärkein. Ensimmäinen on ensimmäinen, loput siinä järjestyksessä kuin aivoni ajattelevi.
pieni ihminen
iso ihminen
raikas syyssää
villasukat
aika päiväunille
lenkki koirien kanssa
uskallus seurata omaa haavettaan
mummon tekemät lihapullat
terveys
kirpputoritavaroiden järjestelyinto
liikunta
Iltajumppaa, iltapalaa, iltapesua, iltasatua, iltaruokousta, iltaunta. Näitä kohti seuraavaksi.
Ee
tiistai 2. lokakuuta 2012
Molemmille sattuu, tekevälle ja hajamieliselle
Aamu alkoi raejuustoräjähdyksellä. Työavaimia kassista penkoessani käteni osui johonkin märkään, joka oli vallannut kassini pohjan. Aika paljon mahtuu käsveskaan kirjoja, paperia, sukkia ja muuta ilmeisen tärkeää, totesin purkaessani happamassa tahmassa olevaa irtaimistoa pukuhuoneen lattialle.
Näissä pakollisissa purkutilanteissa löytää usein laukun kätköistä jotain yllättävää. Parhaassa tapauksessa se on suklaata, toiseksi parhaassa rahaa. Usein se on jotain, jonka katoamisesta on jo jonkin aikaa syyttänyt talouden muuta väkeä, tai jotain, jonka parasta ennen -päivämäärä meni jo. Tomaatti, mandariini tai purukumi eivät jaksa ilahduttaa kolmen viikon ja muutamassa sadekuurossa likoamisen jälkeen.
Raejuustorupeaman jälkeen on sujunut jouhevammin. Loppuviikko suunniteltu ja työpaikan uusittu kuntosali testattu. Kova hiki tuli juoksumatolla ulkourheiluun tottuneelle. Edelleen jatkan mielelläni jolkottelua raittiissa ilmassa ja pehmeällä alustalla, mutta rasitusvammasta toipuva pohkeeni taisi iloita tasaisemmasta menosta loppumatonta mattoa pitkin. Sitten jotain maailmalle levinneen raejuuston tilalle!
Melkein keskellä viikkoa
J
Näissä pakollisissa purkutilanteissa löytää usein laukun kätköistä jotain yllättävää. Parhaassa tapauksessa se on suklaata, toiseksi parhaassa rahaa. Usein se on jotain, jonka katoamisesta on jo jonkin aikaa syyttänyt talouden muuta väkeä, tai jotain, jonka parasta ennen -päivämäärä meni jo. Tomaatti, mandariini tai purukumi eivät jaksa ilahduttaa kolmen viikon ja muutamassa sadekuurossa likoamisen jälkeen.
Raejuustorupeaman jälkeen on sujunut jouhevammin. Loppuviikko suunniteltu ja työpaikan uusittu kuntosali testattu. Kova hiki tuli juoksumatolla ulkourheiluun tottuneelle. Edelleen jatkan mielelläni jolkottelua raittiissa ilmassa ja pehmeällä alustalla, mutta rasitusvammasta toipuva pohkeeni taisi iloita tasaisemmasta menosta loppumatonta mattoa pitkin. Sitten jotain maailmalle levinneen raejuuston tilalle!
Melkein keskellä viikkoa
J
maanantai 1. lokakuuta 2012
Voi tätä nuukuuden ylistystä!
Kolmenkympin viikko on takana. Kävin kaupassa kerran ja seitsemän päivää mussutettiin sitä, mitä mutsi oli kaupasta kotiin kyörännyt. Jauhelihakasviskeitto ei ollut pienen ihmisen suosikkiruokaa, mutta skipattuaan porkkanat, parsa- ja kukkakaalin sekä liemen, pystyi hän syömään jauhelihaa ja pottua. Itse sulatin tyytyväisenä leipää pakastimesta ja söin kaalien maustamaa keittoa. Loppuviikosta sentään oli lapselle mieluista ruokaa, kanaa.
Tänään oli uuden kauppareissun aika, rahaa meni sattumalta kolmekymppiä ja ostin Pepsimaxiakin pidettyäni korkin kiinni koko viime viikon. Hyvältähän se musta kulta maistui, joskin teki hyvää huomata, että ihminen pärjää hyvin ilman kaikkia mussutustuotteitakin. Siskoni tosin tiesi kertoa, ettei PM ole turhuus ja pikkusiskona uskon asian mukisematta.
Olen ollut tolkuttoman laiska ja pitänyt imuria kaksi päivää sohvan päädyssä. Ei ole vain huvittanut vapaapäivinä siivota. Vessan sentään siivosin ja sängyt petasin. En siis aivan rappiolle ole itseäni päästänyt, mutta vasta tänään imutin koirankarvapallerot ja kilon hiekkaa lattioilta. Olen muuttumassa boheemiksi, hitaaksi ja takkutukkaiseksi voikukkien rakastajaksi, niin kaameassa kunnossa on kuontalokin. Tänään ajattelin ihan pestä hiukset ja harjatakin, ensimmäisen kerran sitten perjantain. Ei, en ole depressiivinen. Ja kyllä, olen peseytynyt muuten päivittäin. Hygienia, sitä minä rakastan. Kysykää vaikka siskoltani, hän tosin vielä enemmän. Hän on kerran levitoinut itsensä ulos yleisestä vessasta välttääkseen koskemasta saastuneisiin rakenteisiin. Olin paikalla Tampereen Tullintorilla. Todistan siis kertomani.
Äitini kääntyisi haudassaan, jos olisi haudassa, jos tietäisi, millaista elämää täällä vietetään. Ei imuroida, eikä kammata hiuksia. Raavitaan vain päänahkaa ja juodaan hiilihappojuomia. "Jos teidän lattialle kuolisi joku, niin viikon antaisitte sen tuossa maata", sanoi äitee kesällä katsottuaan muuttokuormaamme. Ei tarvitse hänen olla huolissaan. Huomenna on taas akateeminen tytär puhtaine hiuksineen sorvin ääressä ja työpäivän aikana koirankarvaton koti odottaa asujaansa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Ee
Tänään oli uuden kauppareissun aika, rahaa meni sattumalta kolmekymppiä ja ostin Pepsimaxiakin pidettyäni korkin kiinni koko viime viikon. Hyvältähän se musta kulta maistui, joskin teki hyvää huomata, että ihminen pärjää hyvin ilman kaikkia mussutustuotteitakin. Siskoni tosin tiesi kertoa, ettei PM ole turhuus ja pikkusiskona uskon asian mukisematta.
Olen ollut tolkuttoman laiska ja pitänyt imuria kaksi päivää sohvan päädyssä. Ei ole vain huvittanut vapaapäivinä siivota. Vessan sentään siivosin ja sängyt petasin. En siis aivan rappiolle ole itseäni päästänyt, mutta vasta tänään imutin koirankarvapallerot ja kilon hiekkaa lattioilta. Olen muuttumassa boheemiksi, hitaaksi ja takkutukkaiseksi voikukkien rakastajaksi, niin kaameassa kunnossa on kuontalokin. Tänään ajattelin ihan pestä hiukset ja harjatakin, ensimmäisen kerran sitten perjantain. Ei, en ole depressiivinen. Ja kyllä, olen peseytynyt muuten päivittäin. Hygienia, sitä minä rakastan. Kysykää vaikka siskoltani, hän tosin vielä enemmän. Hän on kerran levitoinut itsensä ulos yleisestä vessasta välttääkseen koskemasta saastuneisiin rakenteisiin. Olin paikalla Tampereen Tullintorilla. Todistan siis kertomani.
Äitini kääntyisi haudassaan, jos olisi haudassa, jos tietäisi, millaista elämää täällä vietetään. Ei imuroida, eikä kammata hiuksia. Raavitaan vain päänahkaa ja juodaan hiilihappojuomia. "Jos teidän lattialle kuolisi joku, niin viikon antaisitte sen tuossa maata", sanoi äitee kesällä katsottuaan muuttokuormaamme. Ei tarvitse hänen olla huolissaan. Huomenna on taas akateeminen tytär puhtaine hiuksineen sorvin ääressä ja työpäivän aikana koirankarvaton koti odottaa asujaansa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Ee
maanantai 24. syyskuuta 2012
Liksom kieliasiaa
Lapseni kielikylpy on muotoa Asterix-elokuva ja Hauskat kotivideot. Hän osaa sanoa ranskaksi ”lohta vai lohta” ja hokee usein Oh my god. Syntymäpäivätoivotus kuuluu: Angry Bird to you, mutta numerot yhdestä kymmeneen sujuvat englanniksi moitteetta.
Olin itse koulussa kohtalaisen epävarma kielissä. Opin helposti kieliopin, mutta oma tuottaminen ja valmiidenkaan virkkeiden lausuminen oli ujoa ja vaivalloista. Päädyin kuitenkin opiskelemaan toisella kotimaisella, mikä olikin minulle ja monelle muullekin kenties ainoa tie saavuttaa käyttökelpoinen kielitaito. Nykyään työskentelen noin 40-prosenttisesti englannin kielellä, joka sekin vahvistuu näemmä tehokkaimmin väkisin käytettynä. Espanjan, eestin, saksan ja ranskan alkeet eivät juuri kanna mutta saavat yrittämään ymmärtämistä.
Voisin opettaa lapseni vajaakaksikieliseksi, mutta en tohdi puhua hänelle luonnontiederuotsia. Sanavarastoni on ytimekäs mutta arjessa melko tarpeeton. Tyydyn muutamiin lausahduksiin ja hokemiin. Josko niistä jokin tukisi pientä koululaista sitten joskus edes hiukan.
Erään ystäväni sukulaislapset totesivat vietettyään päiväkoti-ikäisinä muutaman kuukauden vieraassa maassa, että ”nyt se paha olo siellä päiväkodissa alkaa pikku hiljaa hellittää”. Aika karua, vaikka tuossa vaiheessa tietysti jo lohdullistakin kuultavaa. Kieli on pienellekin tärkeä väline, ja vasta sen sujuessa muukin maistuu. Uuden kielen omaksuminen on todella väsyttävää mutta viimein palkitsevaa. Sitä tuntee itsensä tyhmäksi ja aneemiseksi, kun ei pysty ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan haluamallaan tavalla. Tyytyy vain välttämättömään ja sitäkin joutuu oikomaan, kun tarvittavat sanat ovat hukassa.
Silloin tällöin pääsi tukemaan suomenruotsalaisten suomen kielen käyttöä. Löysin itseni puhumasta huonoa suomea: jätin surutta aikamuodot ja verbien taivutuksetkin pois. Ymmärrän, että murteet tarttuvat helposti, mutta kuinka altis vaikutteille sitä voi olla?! En osannut puhua ylpeästi oikein, vaan alensin oman taitoni kuulijan taitojen tasolle. Selkokieli olisi noissa tilanteissa ollut molempia osapuolia miellyttävämpi vaihtoehto.
Suomen kieli on minulle rakas, ja haluan lapsenikin oppivan sen rikkauden. Keskityn siis siihen, joka sujuu ja jonka vivahteilla voi leikitellä. Mun tarttee kampaa mun tukka. Kekä tahtoo lisempiä suklaita?
J
Olin itse koulussa kohtalaisen epävarma kielissä. Opin helposti kieliopin, mutta oma tuottaminen ja valmiidenkaan virkkeiden lausuminen oli ujoa ja vaivalloista. Päädyin kuitenkin opiskelemaan toisella kotimaisella, mikä olikin minulle ja monelle muullekin kenties ainoa tie saavuttaa käyttökelpoinen kielitaito. Nykyään työskentelen noin 40-prosenttisesti englannin kielellä, joka sekin vahvistuu näemmä tehokkaimmin väkisin käytettynä. Espanjan, eestin, saksan ja ranskan alkeet eivät juuri kanna mutta saavat yrittämään ymmärtämistä.
Voisin opettaa lapseni vajaakaksikieliseksi, mutta en tohdi puhua hänelle luonnontiederuotsia. Sanavarastoni on ytimekäs mutta arjessa melko tarpeeton. Tyydyn muutamiin lausahduksiin ja hokemiin. Josko niistä jokin tukisi pientä koululaista sitten joskus edes hiukan.
Erään ystäväni sukulaislapset totesivat vietettyään päiväkoti-ikäisinä muutaman kuukauden vieraassa maassa, että ”nyt se paha olo siellä päiväkodissa alkaa pikku hiljaa hellittää”. Aika karua, vaikka tuossa vaiheessa tietysti jo lohdullistakin kuultavaa. Kieli on pienellekin tärkeä väline, ja vasta sen sujuessa muukin maistuu. Uuden kielen omaksuminen on todella väsyttävää mutta viimein palkitsevaa. Sitä tuntee itsensä tyhmäksi ja aneemiseksi, kun ei pysty ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan haluamallaan tavalla. Tyytyy vain välttämättömään ja sitäkin joutuu oikomaan, kun tarvittavat sanat ovat hukassa.
Silloin tällöin pääsi tukemaan suomenruotsalaisten suomen kielen käyttöä. Löysin itseni puhumasta huonoa suomea: jätin surutta aikamuodot ja verbien taivutuksetkin pois. Ymmärrän, että murteet tarttuvat helposti, mutta kuinka altis vaikutteille sitä voi olla?! En osannut puhua ylpeästi oikein, vaan alensin oman taitoni kuulijan taitojen tasolle. Selkokieli olisi noissa tilanteissa ollut molempia osapuolia miellyttävämpi vaihtoehto.
Suomen kieli on minulle rakas, ja haluan lapsenikin oppivan sen rikkauden. Keskityn siis siihen, joka sujuu ja jonka vivahteilla voi leikitellä. Mun tarttee kampaa mun tukka. Kekä tahtoo lisempiä suklaita?
J
Vain kolmekymmentä euroa
Ruoka on uutisten mukaan kallistunut. Esimerkiksi Taloussanomat uutisoi heinäkuussa 2012 ruuan hinnan melkoisesta kipuamisesta (Taloussanomien uutinen). Palkkojen ostovoima sen kuin heikkenee, jos palkat eivät nouse ja ruuan hinta sinkoilee kohti korkeuksia.
Nykyään kuulee usein sanottavan, ettei kahdellakympillä saa ruokakaupasta mitään. Opiskeluaikana sillä sai ruisleipää, rasvatonta maitoa, Emmental-juustoa, vihreitä omenoita ja puurohiutaleita viikoksi ja pidemmäksikin aikaa. Muuta ei opiskelija kotiinsa arkipäivinä tarvinnut, sillä yliopistoruokalassa sai maittavan lounaan parilla eurolla. Niinpä päätin testata, miten pärjään viikon kolmellakympillä tehdessäni ruokaostoksia. Kympin korotus viikon ruokarahaan, siis kahdestakympistä kolmeen, tulee oikeutetusti siitä, että nyt minun itseni lisäksi täytyy ruokkia myös pieni ihminen ja välillä eräs isompikin ihminen, joka syö tosi paljon. Lounaan syön työpaikalla, kouluruokaa. Ja muutkin täällä mussuttavat syövät päivisin ja joskus öisinkin muualla kuin kotona.
Tänään suhasin työpäivän jälkeen läheiseen K-Supermarketiin ja koko ajan laskin, sillä päätökseni mukaan minulla olisi käytettävissäni vain kolmekymmentä euroa, ei yhtään enempää. Käyn toisinaan Prismassa, toisinaan K-Supermarketissa ja välillä Valintatalossa, yleensä illalla, kun Pepsimaxin himo yltyy mittaamattomaksi. Liian usein ostan turhia asioita, limsaa ja jäätelöä, joskus keksiä ja karkkia. Lehtiä silloin tällöin. Mitä useammin kaupassa käyn, sitä enemmän tarjoutuu turhuusostojen mahdollisuuksia. Tyhmää, eikö!
Päätin etukäteen, että tänään syömme mummon tekemiä lihapullia ja värkkäämiäni uuniperunoita. Huomiseksi jäi muutamia lihapullia, nakkeja ja kanapastaa. Ne mussutamme pois tiistaina. Keskiviikkona teen jauheliha-kasviskeittoa ja loppuviikolle on kanaa.
 | |||||
| 29,55 euroa kilahti kaupan kassaan. |
Nyt kokeillaan, kuinka pitkälle pötkimme tällä satsilla. Otatko haasteen vastaan?
Ee
lauantai 22. syyskuuta 2012
Yksi oikein, kaksi nurin.
Aloin pikkujäbän sairasloman innoittamana neuloa. Kyseessä on sellainen neulekauluri, jonka toivon valmistuvan pian, enkä jäävän sinne mä pidän pienen tauon tästä neuletyöstä-lootaan. Langat kaivoin kellarissa olevasta laatikosta, yhdestä monista ja puikotkin löytyivät sieltä. Sitten vain 70 silmukkaa puikolle ja tekemään. Vähän tuli jo resoriin, yksi oikein ja kaksi nurin, virheitä, mutta ketä kiinnostaa. Ei ketään. Neulominen rentouttaa, sanoi aivotutkija lehdessä ja kuulemma lisää innovatiivisuutta. Olen pian tyyni ideanikkari.
Ilta on sujunut mainiosti, samoin päiväkin. Roudasin jalkavaivaisen lapsen, joka on lähes kaksiviikkoisen vuodeleponsa aikana oppinut voltin eteenpäin, päiväksi Tampereelle mielenterveydellisistä syistä. Menimme junalla, söimme entisessä opiskelukaupungissani, ostimme legoja Stockalta ja keinuimme leikkipuistossa. Ja sitten junalla kotiin. Pieni ihminen nukkui paluumatkan ja kysyi kotikaupungin asemalla, kun kiiruhdimme puskapissalle, että tuliko juna samaa reittiä takaisin. Häneltä kun jäivät maisemien katselut vähiin nukkumisen takia. Juu, samalla reitillä oltiin.
Olin reilu äiti ja annoin illan iloksi lapsen uida ammeessa. Itse istuin kylppärissä pöntön kannella ja neuloin. Kysyin, mikä oli parasta reissussa. Stocka, sanoi lapsi. Miksi, kyselin perusteluita. Legojen takia. Minusta Tampereessa oli parasta Tampere.
Autottoman päivän illassa,
Ee
Ilta on sujunut mainiosti, samoin päiväkin. Roudasin jalkavaivaisen lapsen, joka on lähes kaksiviikkoisen vuodeleponsa aikana oppinut voltin eteenpäin, päiväksi Tampereelle mielenterveydellisistä syistä. Menimme junalla, söimme entisessä opiskelukaupungissani, ostimme legoja Stockalta ja keinuimme leikkipuistossa. Ja sitten junalla kotiin. Pieni ihminen nukkui paluumatkan ja kysyi kotikaupungin asemalla, kun kiiruhdimme puskapissalle, että tuliko juna samaa reittiä takaisin. Häneltä kun jäivät maisemien katselut vähiin nukkumisen takia. Juu, samalla reitillä oltiin.
Olin reilu äiti ja annoin illan iloksi lapsen uida ammeessa. Itse istuin kylppärissä pöntön kannella ja neuloin. Kysyin, mikä oli parasta reissussa. Stocka, sanoi lapsi. Miksi, kyselin perusteluita. Legojen takia. Minusta Tampereessa oli parasta Tampere.
Autottoman päivän illassa,
Ee
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Kunpa aina muistaisin,
että niin moni asia elämässä on tosi hyvin. En kitisisi, rutisisi, valittaisi, hermoilisi, kiiruhtaisi, pähkäilisi, stressaisi, vaan ymmärtäisin, että kaikki on tässä.
Huoli pienestä ihmisestä pakottaa aikuisen miettimään yhtä isoa asiaa, elämää. Iltarukouksellekin oli taas aikaa. Ihan kuin muina iltoina ei muka olisi.
Sateisena aamuna, lastenosastolla,
Ee
Onneni on olla...
Huoli pienestä ihmisestä pakottaa aikuisen miettimään yhtä isoa asiaa, elämää. Iltarukouksellekin oli taas aikaa. Ihan kuin muina iltoina ei muka olisi.
Sateisena aamuna, lastenosastolla,
Ee
Onneni on olla...
perjantai 7. syyskuuta 2012
Aamuista ja öistä, vähän päivistäkin
Eilen tuli kiire. Söin sämpylän juostessani bussipysäkille ja puin sukat vasta linjurin penkillä, mutta ehdinpäs. Bussissa aamukiire katkeaa. Kuuntelen radiota tai spotifyta peläten, että nauran tai laulan ääneen. Tässä maassa ja erityisesti ruuhkabussissa siitä seuraisi välitön paheksunta ja hoopoksi leimaaminen.
Suuri osa yöstä kului kotimme rappusilla istuen ja jäätelöä pienelle laryngiittipotilaalle syöttäen. Öinen usva ja komea kuu eivät tällä kertaa riittäneet vaan siirryimme ensiapuun adrenaliinille ja kortisonille. Jos yöpäivystys kotipaikkakunnaltamme loppuu, tulee näistä yöllisistä matkoista pitkiä ja siten ahdistavia. Nyt päästiin terveyskeskuksen autiolta parkkipaikalta suoraan hengitysteitä aukomaan. On aika eri asia viedä pikkupotilas pienelle, rauhalliselle ensiapuasemalle kuin jonottamaan tuntikausiksi kauas ja liian suureen yksikköön. Kun hengitys on hankalaa, muiden huonovointisten tuijottaminen tuskin parantaa lapsen omaa oloa.
Pienen päivä kotona toipilaana sujuu, kun äitikin on hiukan toistaitoinen kaiketi saman taudin vuoksi tai vain valvomisesta. Liian väsynyt hössöttääkseen kotihommia tai omia töitään (vähän sentään taistelin banaanikärpäsiä vastaan). Afrikan tähti, Dance-tallenne, legot, puuhavihot, lämmin viltti ja kirjakasa. Kiinalaista lounaaksi ja vielä päivälliseksikin (en jaksa ymmärtää annoskokoja mutta toisaalta liputan niiden puolesta; yhdestä ruokkii koko perheen ja vielä hoitoapuna olleen mumminkin) ja iltapalalla vesimelonia ja leipäjuustoa. Näistä viimeisten kohdalla pienen olotila oli silminnähden parempi, tanssi - vaikkakin kalpeana - joka suupalan välissä jotain nykytanssilta vaikuttavaa. Mainio pieni mies alkaa toipua!
J
Suuri osa yöstä kului kotimme rappusilla istuen ja jäätelöä pienelle laryngiittipotilaalle syöttäen. Öinen usva ja komea kuu eivät tällä kertaa riittäneet vaan siirryimme ensiapuun adrenaliinille ja kortisonille. Jos yöpäivystys kotipaikkakunnaltamme loppuu, tulee näistä yöllisistä matkoista pitkiä ja siten ahdistavia. Nyt päästiin terveyskeskuksen autiolta parkkipaikalta suoraan hengitysteitä aukomaan. On aika eri asia viedä pikkupotilas pienelle, rauhalliselle ensiapuasemalle kuin jonottamaan tuntikausiksi kauas ja liian suureen yksikköön. Kun hengitys on hankalaa, muiden huonovointisten tuijottaminen tuskin parantaa lapsen omaa oloa.
Pienen päivä kotona toipilaana sujuu, kun äitikin on hiukan toistaitoinen kaiketi saman taudin vuoksi tai vain valvomisesta. Liian väsynyt hössöttääkseen kotihommia tai omia töitään (vähän sentään taistelin banaanikärpäsiä vastaan). Afrikan tähti, Dance-tallenne, legot, puuhavihot, lämmin viltti ja kirjakasa. Kiinalaista lounaaksi ja vielä päivälliseksikin (en jaksa ymmärtää annoskokoja mutta toisaalta liputan niiden puolesta; yhdestä ruokkii koko perheen ja vielä hoitoapuna olleen mumminkin) ja iltapalalla vesimelonia ja leipäjuustoa. Näistä viimeisten kohdalla pienen olotila oli silminnähden parempi, tanssi - vaikkakin kalpeana - joka suupalan välissä jotain nykytanssilta vaikuttavaa. Mainio pieni mies alkaa toipua!
J
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Työmatkapyöräilyä
Yksitoista
vuotta sitten päätin, että alle viiden kilometrin pituiset matkat on taitettava
omin voimin. Autoa ei ollut. Niinpä oli järkevää yhdistää arkiseen kulkemiseen
liikunta. Vaikkei autoa, oli minulla polkupyörä. Polkupyörän ja uuden
pyöräilykypärän innoittamana laajensin sääntöäni: alle kymmenen kilometrin mittaiset
siirtymät tulee tehdä polkupyörällä. Asiaan sisältyi muutamia poikkeuksia.
Serkun häihin ei ollut pakko pyöräillä, vaikka kirkkoon olisi ollut matkaa vain
pari kilometriä. Yliopistolle sai mennä kaatosateessa bussilla. Muutenkin sai
käyttää järkeään, muttei lintsailuun.
Pyöräilin
kesätöihin. Sisko varoitteli hajusta. –Kohta sua sanotaan haisukassaksi.
Työmatkapyöräily oli tavallaan esteetöntä, pyörätiet olivat sileät ja matka
taittui sykkeen noustessa ylämäissä. Ainoa este oli suihku tai oikeammin sen
puuttuminen. Kymmenen kilometrin reippaan pyöräilyn jälkeen iholle nousi hiki,
jota sai pyyhittyä paperilla, mutta jota siitä huolimatta riitti imeytymään supermarketin
kassan keinokuituiseen asuun. Olin vaativa. Ensin olisin kaivannut juoksevaa
vettä ihoni huuhtelemiseen ja sitten kuivauskaappia pyöräilyvaatteiden
kuivattamiseen. En luovuttanut. Päätin, että mieluummin hikoan pyöräilystä kuin
bussissa istumisesta ja lakkaan murehtimasta kuivauskaapin puuttumista. Välillä
tuskanhikoilutti. Ihmisten kummastelu näet ärsytti ja edelleen
työmatkapyöräilijää pidetään outona spartalaisena.
Kerron nyt
kaikille. Pyöräilyssä ei ole mitään ihmeellistä. Usein tulee hiki, välillä
luulee vastatuulen takia polkevansa kuntopyörää ja vaihtovaatteet ovat
ryppyiset. Reisissä tuntuu ja välillä haarovälissä. Rahaa menee pistosuojattuihin kumeihin ja pyörän huoltamiseen. Enemmän
rahaa kuitenkin säästyy. Kunto nousee ja työpäivän edetessä hiki laskee.
Kymmenen aikaan aamulla voi hyvällä omallatunnolla syödä välipalaa.
Helsingin Sanomat
uutisoi polkupyöräilijöiden kerrostalosta (HS 1.9.2012). Minä muutan! Kohteessa
ei ole lainkaan asuntokohtaisia autopaikkoja, vaan merkityt pyöräpaikat
sisätiloissa. Talo olisi täynnä samanlaisia kuin minä, ristiriitojen ihmisiä.
Niitä, jotka samaan aikaan säästävät ja kuluttavat. Se on pyöräillessä
mahdollista.
Polkemisiin!
Ee
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Keltainen valo
Jostain arjen uumenista päähäni työntyi ajatus keltaisesta väristä. Tuli olo, että kotiin täytyy saada keltaista, vielä pieni häivähdys kesästä. Kolmen kuukauden päästä keltainen on out ellei lasketa Paradis-konvehteja. Vai mitä sisko?
Huomenna on torstai! Jei!
-Ee-
 | ||
| Pian täytynee leipoa sitruunapiirasta. |
 | ||
| Banaaneja pikkuapinalle. |
 | |
| Happohyökkäys, varo vaan! |
 | ||
| Työpäivän tavarat. |
 | ||||
| Lepakko. |
 | ||||
| Tervetuloa teelle! |
Huomenna on torstai! Jei!
-Ee-
perjantai 24. elokuuta 2012
Perjantaissa on tulevaisuus!
Kuulaat syyspäivät ovat ihania. Mahtoivatkohan opiskelijat huomata, että käytin oppitunnin suunnitteluun tarkoitetun ajan pyöräillen töihin lähes tunnin? Joku ehkä huomasi, useimmat eivät.
Päivään sisältyi parin tunnin tauko keskellä päivää. Ehdin isäni kanssa lounaalle, ja laukusta löytyi töihin palatessa närästyslääkettä, liian kallis shampoo, valkosuklaamustikoita ja ihana laukku, joista kaksi viimeistä ei kylläkään lukenut ostoslistassa. Syytän aurinkoista perjantaita tästäkin.
Isä lähtee pitkälle ja vaativalle moottoripyörämatkalle. Lounaan tunnelma oli sen mukainen. Isälle tämä on rakkaan harrastuksen huipentuma; me muut olemme tajunneet seikkailun hurjuuden vasta nyt, kun ajoasun panssareiden väliin ommellaan vara-avainta, kopioita passista ja rahaa. Omat pienet suunnitelmat tuntuvat aiempaa pienemmiltä, vaan tärkeitä ne ovat pienetkin unelmat!
Kirpeää perjantaita kaikille!
J
Päivään sisältyi parin tunnin tauko keskellä päivää. Ehdin isäni kanssa lounaalle, ja laukusta löytyi töihin palatessa närästyslääkettä, liian kallis shampoo, valkosuklaamustikoita ja ihana laukku, joista kaksi viimeistä ei kylläkään lukenut ostoslistassa. Syytän aurinkoista perjantaita tästäkin.
Isä lähtee pitkälle ja vaativalle moottoripyörämatkalle. Lounaan tunnelma oli sen mukainen. Isälle tämä on rakkaan harrastuksen huipentuma; me muut olemme tajunneet seikkailun hurjuuden vasta nyt, kun ajoasun panssareiden väliin ommellaan vara-avainta, kopioita passista ja rahaa. Omat pienet suunnitelmat tuntuvat aiempaa pienemmiltä, vaan tärkeitä ne ovat pienetkin unelmat!
Kirpeää perjantaita kaikille!
J
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Pää- ja sorkkatauti
- Äiti, tule katsomaan mun tekemää hienoa junarataa!
(äiti kömpii migreeni päätä juimien sohvalta yläkertaan ja takaisin sohvalle)
- Äiti, mä käyn kakalla!
(äiti kömpii avuksi vessaan)
- Äiti, kurkista nopeasti mun tekemää tornia!
- Äiti ottaa nyt pikku unet eikä katso mitään.
Pääkipu ja pienen lapsen tärkeät asiat sopivat kehnosti yhteen. Paitsi silloin, kun pieni lapsi haluaa tulla sohvalle viereen ja katsoa Rölliä Röllin näköisen äidin toipuessa.
Tämä lamauttava vaiva ei enää vuosien jälkeen yllätä. Kipuun ei totu, eikä sen analysointi lopu koskaan, mutta nykyään se on osa elämääni. Nyt onneksi harvemmin kuin taannoin. Olen kuitenkin kohdannut uuden esteen: rasitusvamman. Sen sulattaminen on vasta alussa, enkä millään suostu hyväksymään tätä eloa ilman hyppyaskeleita.
Kesä sujui juosten, mikä alkoi jo tuntua loistavalta. Sitten töiden alettua kintut kieltäytyivät kestämästä sekä lenkkejä että työpäivää kovalla lattialla kipitellen. Viikon verran yksikin juoksuaskel on ollut liikaa, tulehduslääkettä kuluu ja kylmäpakkaukset vaihtuvat taajaan.
Vaikka juoksu on ollut tavoitteellista, valmistavan työn tekeminen on ollut ehdottomasti tärkeämpää kuin lokakuinen tavoite. Onneksi, muuten lepo harmittaisi vielä enemmän. Pyöräily lohduttaa hieman, mutta metsäpoluilla kirmailua on kova ikävä.
Jalka ei ole sietämättömän kipeä. Pää ajoittain on. Silti migreenissä pahinta on henkinen kipu. Ettei pysty parhaimpaansa, ei edes välttävään. Jalkakipu ei vie toimintakykyäni kokonaan, joten olen kanavoinut hölkkäenergiani muihin puuhiin. Josko kirjoittamiseenkin olisi nyt helpompi keskittyä? Ei kuitenkaan tänään tätä enempää, kun burana pehmentää pään ja vatsan vaikka sen pitäisi tehdä niin jalalle.
J
(äiti kömpii migreeni päätä juimien sohvalta yläkertaan ja takaisin sohvalle)
- Äiti, mä käyn kakalla!
(äiti kömpii avuksi vessaan)
- Äiti, kurkista nopeasti mun tekemää tornia!
- Äiti ottaa nyt pikku unet eikä katso mitään.
Pääkipu ja pienen lapsen tärkeät asiat sopivat kehnosti yhteen. Paitsi silloin, kun pieni lapsi haluaa tulla sohvalle viereen ja katsoa Rölliä Röllin näköisen äidin toipuessa.
Tämä lamauttava vaiva ei enää vuosien jälkeen yllätä. Kipuun ei totu, eikä sen analysointi lopu koskaan, mutta nykyään se on osa elämääni. Nyt onneksi harvemmin kuin taannoin. Olen kuitenkin kohdannut uuden esteen: rasitusvamman. Sen sulattaminen on vasta alussa, enkä millään suostu hyväksymään tätä eloa ilman hyppyaskeleita.
Kesä sujui juosten, mikä alkoi jo tuntua loistavalta. Sitten töiden alettua kintut kieltäytyivät kestämästä sekä lenkkejä että työpäivää kovalla lattialla kipitellen. Viikon verran yksikin juoksuaskel on ollut liikaa, tulehduslääkettä kuluu ja kylmäpakkaukset vaihtuvat taajaan.
Vaikka juoksu on ollut tavoitteellista, valmistavan työn tekeminen on ollut ehdottomasti tärkeämpää kuin lokakuinen tavoite. Onneksi, muuten lepo harmittaisi vielä enemmän. Pyöräily lohduttaa hieman, mutta metsäpoluilla kirmailua on kova ikävä.
Jalka ei ole sietämättömän kipeä. Pää ajoittain on. Silti migreenissä pahinta on henkinen kipu. Ettei pysty parhaimpaansa, ei edes välttävään. Jalkakipu ei vie toimintakykyäni kokonaan, joten olen kanavoinut hölkkäenergiani muihin puuhiin. Josko kirjoittamiseenkin olisi nyt helpompi keskittyä? Ei kuitenkaan tänään tätä enempää, kun burana pehmentää pään ja vatsan vaikka sen pitäisi tehdä niin jalalle.
J
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Opettelen nukkumaan omassa sängyssäni
Olen nukkunut maaliskuun alkupuolelta asti patjalla intiaanileirissä. Kesäkuussa leiri vaihtui Ansan yöhoitoon ja siirryin nukkumaan sohvalle. Viisi kuukautta sänkyni on ollut käyttämättä, mitä nyt pari yövierasta Turusta loikoi siinä yhden yön.
Perjantaina päätin mennä omaan sänkyyni. Ihana, leveä sänky ja niin vieras. Ansa seurasi yläkertaan ja hänelle pedattiin nukkumapaikka makuuhuoneen lattialle. Allu Koiranen päätti olla alakerrassa ja siitähän seurasi se, että Ansa viime yönä otti asiakseen herättää minut: alakerrassa liikkuu joku. Menin muriseva Ansa mukanani katsomaan ja Alluhan se siellä, vesikipolla.
Ensimmäinen viikko töissä oli uuvuttava. Harmi, että sänky on yläkerrassa. En meinannut torstaina jaksaa sänkyyn asti. Työuupunut olin.
Huomenna uusin voimin!
Ee
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Ihanat pakarat!
Tänään on jälleen maanantai ja uusi viikko on käynnistynyt. Huomenna on aika mennä tarkistuttamaan näkönsä ja hankkia tulevaa lukuvuotta varten viisastavat lasit. Apu lienee viisauden osalta ulkoinen, joskin liikenneturvallisuutta lisäävä.
Paitsi näkönsä, olisi aika tarkistaa myös ulkonäkönsä. Viimeisin kampaamokäynti on toukokuulta ja hiukset ovat, no, kiharat. Kostea sää on pitänyt huolta siitä, että pesu joka kolmas päivä on riittänyt pitämään kuontalon peikkomaisena. Nyt mietin, pitäisikö ennen ensi viikon perjantaita tehdä jotain. Ehkä pitäisi.
Ansa Loukkunen on tänään opetellut uutta taitoa, tuijottamista. Olen syöttänyt Loukkuselle kaksi ateriaa raksu kerrallaan. Vasta tuijottamalla saa ruokaa. Alkuun Loukkunen raapi, hyppi ja vinkui, kunnes vilkaisi minua ja silloin suuhun sujahti ruokaa. Ja sama uudestaan ja uudestaan. Mainio koira, sanon minä, vaikka olikin pari päivää sitten ottanut itselleen alivuokralaisen, punkin. Punkki ei ollut ehtinyt asettua taloksi ja ensimmäinen ateriakin oli syömättä. Linttasin punkin kynnelläni. Tarvittiin kaksi painallusta ennen hautajaisia.
Televisiosta tulee urheilua. Voimistelussa miehet killuivat laitteissa. Kiinalaisia voimistelijoita katsoessa tuli mieleen dokumentti kiinalaisista voimistelukouluista, joissa oli kova kuri ja viuhuva vitsa. Odotan televisioon jotain mukavaa suomalaista urheilijaa, jota ei ole piiskattu. Mitaleita en odota. Parhaat pakarat tähän mennessä olen nähnyt miesuimareilla. Minusta persaukset ovat yksi pätevimmistä syistä seurata olympialaisia.
Näihin takapuolia analysoiviin mietteisiin,
Ee
Ps. Opiskeluasia on edennyt ja se tuntuu mainiolta.
Paitsi näkönsä, olisi aika tarkistaa myös ulkonäkönsä. Viimeisin kampaamokäynti on toukokuulta ja hiukset ovat, no, kiharat. Kostea sää on pitänyt huolta siitä, että pesu joka kolmas päivä on riittänyt pitämään kuontalon peikkomaisena. Nyt mietin, pitäisikö ennen ensi viikon perjantaita tehdä jotain. Ehkä pitäisi.
Ansa Loukkunen on tänään opetellut uutta taitoa, tuijottamista. Olen syöttänyt Loukkuselle kaksi ateriaa raksu kerrallaan. Vasta tuijottamalla saa ruokaa. Alkuun Loukkunen raapi, hyppi ja vinkui, kunnes vilkaisi minua ja silloin suuhun sujahti ruokaa. Ja sama uudestaan ja uudestaan. Mainio koira, sanon minä, vaikka olikin pari päivää sitten ottanut itselleen alivuokralaisen, punkin. Punkki ei ollut ehtinyt asettua taloksi ja ensimmäinen ateriakin oli syömättä. Linttasin punkin kynnelläni. Tarvittiin kaksi painallusta ennen hautajaisia.
Televisiosta tulee urheilua. Voimistelussa miehet killuivat laitteissa. Kiinalaisia voimistelijoita katsoessa tuli mieleen dokumentti kiinalaisista voimistelukouluista, joissa oli kova kuri ja viuhuva vitsa. Odotan televisioon jotain mukavaa suomalaista urheilijaa, jota ei ole piiskattu. Mitaleita en odota. Parhaat pakarat tähän mennessä olen nähnyt miesuimareilla. Minusta persaukset ovat yksi pätevimmistä syistä seurata olympialaisia.
Näihin takapuolia analysoiviin mietteisiin,
Ee
Ps. Opiskeluasia on edennyt ja se tuntuu mainiolta.
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Sitten lomalla mä..., ja pah!
Alkukesästä ajattelin, että lomalla on aikaa syventyä
kirjoittamiseen ja että inspiraatio löytyy kiireettömyydestä. Toisin kävi:
Pirteät munat –kommellukset eli arjen tahaton komiikka vaativat hyppysellisen
kiirettä ja tuokkosellisen väsymystä. Arkena päivässä on enemmän tarkkoja tavoitteita,
lomalla suoritukset ovat minimissä.
Vietin yhden lomapäivän ihan hiljaa. Yhdeksän tuntia
pukahtamatta edes puhelimeen ei toteudu usein, mutta on sitäkin
terapeuttisempaa. Päivään kuului hiukan työvuoden suunnittelua, parit
päiväunet, lenkki ja kolmen tunnin makoilu aurinkovarjon alla sateen ropinassa.
Moni muu päivä kuluikin melskeessä - oma lapsi serkkuineen sekä naapuritalon
kavereineen piti siitä huolen. Vaan mikäpä on kekkulointia seuratessa,
aikuisiakin ystäviä on lähellä piisannut.
Yhden seikan opin taas, ties monennenko kerran. Ihminen itse
ei muutu, vaikka hän muuttaisi tai jäisi kesälomalle. Muutokseen ajaa jokin
sisältä puskeva tarve, ei kalenterivuoden vaihtuminen. Usein kuitenkin huomaa
pitävänsä vaikkapa juuri lomalle jäämistä uuden sivun kääntymisenä elämässään,
ja asettaa itselleen tavoitteita, kuten
- - meidän perheessä ei lomalla eineksiä syödä
- - lomalla kyllä siivoan nuo kaapit ja istun tuossa nojatuolissa lukemassa jotain kunnollista.
Tosiasiassa lomalle jäi se sama henkilö, joka ei arkenakaan
viihdy kauaa keittiössä ja joka keksii monta mukavampaa hommaa kuin kellarin perimmäisen
varaston järjestäminen. Ja luhtitalosta omakotitaloon muuttaa se sama henkilö,
joka pystyy lukemaan noin kymmenen minuuttia nukahtamatta ja jolla on
ylipäätään aikaa lukea vain iltamyöhällä. Kesälomasta meni viikon verran oman
itsensä kohtaamiseen, siitä lähtien olen ollut armollinen itselleni.
Vielä ehtii lomailla. Nukkua, höpöttää, juoksennella.
-J
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Ei edes se pitkä kesäloma.
Kesäloman loppu häämöttää parin viikon päässä. On hassua, kuinka noin kolme viikkoa ennen loman varsinaista loppua alkaa miettiä sitä loppua ja loppuloma onkin melkein yhtä loppua. Toissapäivänä postilaatikkoon oli tiputettu Halpa-Hallin mainos: "Kaikki kouluun Halpa-Hallista!" Perkele, että ärsytti. Päätin mennä kouluun syksyllä vanhojen kynien kanssa ja vanha reppu selässäni.
Pieni ihminen sen sijaan miettii kouluasioita innolla. Hän kirjoitti nimensä ruutuvihon kanteen ja ilmoitti minulle, että nyt on nimi kirjoitettu. Ei tarvitse sitten koulussa kirjoittaa. Kolmen vuoden päästä. Sateinen kesä on antanut meille yleensä ulkoilmassa asuville ihmisille aikaa olla myös sisällä ja olemme esimerkiksi opetelleet kirjoittamista. Pieni ihminen on kirjoittanut kirjeitä ja kortteja sinne ja tänne. Mummoa ja pappaa pieni ihminen ilahdutti kortilla, johon hän kirjoitti tekstin: "Moi! Olette molluskaisia! Terv. K." Kysyin, mitä viesti tarkoitti. Että ne ovat pulleita, kertoi pieni ihminen. Mä katos pelleilen, kun eihän ne oo pulleita."
Kouluasiat ovat minullakin mielessä. Aion takaisin kouluun, opiskelemaan. Kesäloma on selkeyttänyt mieltäni, samoin keskustelut siskon kanssa. Tahdon kouluun, että voin jossain vaiheessa olla muualla kuin koulussa. Edessä on useamman vuoden rupeama ja sitä ennen haku ja valmistautuminen. Nyt eivät paina pitkä loma ja lyhyemmät työpäivät, kun tavoitteena on työ, johon halajan.
Niitä asioita, joita ei yritä, katuu enemmän kuin niitä, joita yrittää, sanoi sisko. Ei edes se pitkä kesäloma saa minua jättämään tätä tilaisuutta käyttämättä.
Kivaa kestain jatkoa toivottaen,
Ee
Pieni ihminen sen sijaan miettii kouluasioita innolla. Hän kirjoitti nimensä ruutuvihon kanteen ja ilmoitti minulle, että nyt on nimi kirjoitettu. Ei tarvitse sitten koulussa kirjoittaa. Kolmen vuoden päästä. Sateinen kesä on antanut meille yleensä ulkoilmassa asuville ihmisille aikaa olla myös sisällä ja olemme esimerkiksi opetelleet kirjoittamista. Pieni ihminen on kirjoittanut kirjeitä ja kortteja sinne ja tänne. Mummoa ja pappaa pieni ihminen ilahdutti kortilla, johon hän kirjoitti tekstin: "Moi! Olette molluskaisia! Terv. K." Kysyin, mitä viesti tarkoitti. Että ne ovat pulleita, kertoi pieni ihminen. Mä katos pelleilen, kun eihän ne oo pulleita."
Kouluasiat ovat minullakin mielessä. Aion takaisin kouluun, opiskelemaan. Kesäloma on selkeyttänyt mieltäni, samoin keskustelut siskon kanssa. Tahdon kouluun, että voin jossain vaiheessa olla muualla kuin koulussa. Edessä on useamman vuoden rupeama ja sitä ennen haku ja valmistautuminen. Nyt eivät paina pitkä loma ja lyhyemmät työpäivät, kun tavoitteena on työ, johon halajan.
Niitä asioita, joita ei yritä, katuu enemmän kuin niitä, joita yrittää, sanoi sisko. Ei edes se pitkä kesäloma saa minua jättämään tätä tilaisuutta käyttämättä.
Kivaa kestain jatkoa toivottaen,
Ee
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Sata asiaa.
Kello ei ole vielä kahdeksaa, mutta illan pyöräretki jännittää, enkä saa enää nukuttua. Lähden illalla pyöräilemään klo 19 ja palaan takaisin seuraavana aamuna klo 07. Matkaa taittuu toivottavasti kesäisessä illassa ja yössä n. 200 kilometriä. Tänään on pakko nukkua päiväunet tai mentävä pian takaisin nukkumaan. Olen reissusta todella innoissani. Pieni ihminen jää isoimman ihmisen hoiviin, kuten tekevät myös Allu Koiranen ja Ansa Loukkunen. Kirjoitan teille fillarireissusta hetimmiten kotiuduttuani.
Tulevan retken levotonta oloa hallitakseni päätin miettiä sata asiaa minusta.
1. En ole nukkunut huhtikuun alkupuolen jälkeen lainkaan omassa sängyssäni.
2. Ruokin eilen siiliä madoilla ja etanoilla pihallamme.
3. Olen pidempi kuin naiset yleensä.
4. Olen aika monia miehiäkin pidempi.
5. Ostan tänään otsalampun.
6. En usko jääväni eläkkeelle nykyisestä työstäni.
7. Minulla ja siskollani on melko samanlainen käsiala.
8. Imuroin joka päivä.
9. En pissaa yleisissä vessoissa istuallani.
10. Minulla on tosi rakas ja älyttömän fiksu sisko.
11. En selviäisi arjen kuvioista ilman meille niin tärkeää varamummoa.
12. Ystäväni M on paras ja hirmu rakas.
13. Pelkään, että takamukseeni tulee pyöräilyretkestä hiertymiä.
14. Pidän sateesta.
15. Liikun paljon.
16. En osaisi elää ilman koiria.
17. Rukoilen aika usein.
18. Yritän elää päivän vain ja hetken kerrallansa.
19. Haaveilen työstä, jossa voisin auttaa.
20. Osaan työpaikaltani n. viidensadan ihmisen nimet ulkoa.
21. Nukuin viime yön ripsivärit silmissäni, koska vanulaput olivat loppuneet, eikä ripsivärin poisto onnistunut.
22. Kengännumeroni on 39.
23. Pidän fyysisistä haasteista.
24. Riihimäen Lasi vetää minua puoleensa.
25. Ostin autoni vuosi sitten ja jo nyt sitä maalattu uudelleen kahdesti.
26. Pidän kirjastojen tuoksusta.
27. Uskon johdatukseen.
28. Olen eläinrakas.
29. Käyn juoksulenkeillä ja kahvakuulailen tosi tärkeän ystävän J:n kanssa.
30. Lajittelen jätteet.
31. Toivon näkeväni pyöräretkellä hirven, peuran, rusakon ja ketun.
32. Minulla on paljon valokuvia esillä kotonani.
33. Hiukseni ovat kostean ilman kihartamat.
34. En ole käynyt kahteen kuukauteen kampaajalla.
35. Juon paljon vihreää teetä.
36. Silmäni ovat ruskeat.
37. Seuraavasta koirastani tulee Armi.
38. Ruokin Alma Koirasta raa´alla lihalla.
39. Minulla on tarkka hajuaisti.
40. Pieni ihminen on mainiota seuraa.
41. Syön vihreitä omenoita.
42. Olen asunut monta vuotta Tampereella.
43. Tongin mieluusti kirpputoreilla.
44. Yritän elää mahdollisimman vähin hankinnoin.
45. Nautin syksyisen metsän tuoksusta.
46. Pesen hiukset vain joka kolmas päivä.
47. Olen haaveillut poliisin ammatista.
48. Pidän salmiakista.
49. Kodissani on kaksi kerrosta ja kellari.
50. Kuljen villasukissa kesät talvet.
51. Pidän tanssimisesta.
52. Jos vain voin, taitan matkat kävellen tai pyöräillen.
53. Makasin oman oksennukseni vieressä viimeksi kaksi päivää sitten, kiitos hirvittävän päänsärkykohtauksen.
54. En ole uinut luonnonvesissä tänä kesänä.
55. Olen onnellinen ja kiitollinen pienestä ihmisestä.
56. Meandi:n vaatteet ovat alkaneet kyllästyttää minua, sillä niitä on kaikilla.
57. Teen usein nettiostoksia, kun kyseessä ovat pienen ihmisen vaatteet.
58. Käytän ripsiväriä joka päivä.
59. Ostan tänään Robinin levyn.
60. Synnyin Lahdessa kahdeksankymmentäluvun alkupuolella.
61. Minusta tulee elokuussa jälleen kummi.
62. Jos minulle ja pienen ihmisen toiselle aikuiselle tapahtuisi jotain dramaattista, siskoni huolehtisi pienestä ihmisestä.
63. Juon lähes joka päivä Pepsimaxia.
64. Minulla on uusi imuri.
65. Käyn usein kirjastossa.
66. Mietin opiskelujen aloittamista.
67. Syön tänään lounaaksi nakkeja ja perunamuusia.
68. Söin maauimalassa viime viikolla iltapalaksi lihapiirakan.
69. Pikkuvarpaani ovat vinkurassa.
70. Odotan pihapuumme omenoita.
71. Tarvitsisin uuden rannekellon.
72. Menen syksyllä ensiapukurssille.
73. Korvissani on hopeiset pallot.
74.Pidän Kalevalan My Saaga-korusta.
75. Olen soittanut monta kertaa hätäkeskukseen.
76. Pidän kouluruuasta.
77. Kirjoitan ensi viikolla mielipidekirjoituksia sanomalehteen.
78. Olen äitini näköinen.
79. Olen hyvin kiinnostunut historiasta.
80. Pidän kalaruuista.
81. Olen tottunut koirankarvoihin.
82. Taittelen biojätepussit sanomalehdestä.
83. Inhoan isoja marketteja.
84. Minusta on hienoa, että pieni ihminen harrastaa tanssia.
85. En halua katsoa liian pelottavia ohjelmia.
86. En ymmärrä Angry Bird-huumaa.
87. Laitan tänään kauppareissulle kumisaappaat jalkaani.
88. Juoksen lokakuussa Pirkan hölkän.
89. Joudun pidentämään kuorihousujani, koska minun on tosi vaikea löytää riittävän pitkiä housuja.
90. Tykkään aidoista nakeista.
91. En olisi uskonut asuvani nykyisessä kotikaupungissa paria vuotta kauempaa.
92. En ole ikinä oksentanut alkoholin takia.
93. Tarvitsen uudet silmälasit.
94. Vaihdan tänään pyörääni jarrupalat ja sisäkumin.
95. Graduni käsitteli prostituutiota Helsingissä 1900-luvun alussa.
96. Lempituoksuni on Cleanin Summer Escape.
97. Tykkään kahvakuulailusta.
98. Vessani ikkunalaudalla asustaa lihansyöjäkasvi.
99. En seuraa televisiosta mitään sarjaa.
100. Lempilehteni on Hesari.
Perjantaita!
E
Tulevan retken levotonta oloa hallitakseni päätin miettiä sata asiaa minusta.
1. En ole nukkunut huhtikuun alkupuolen jälkeen lainkaan omassa sängyssäni.
2. Ruokin eilen siiliä madoilla ja etanoilla pihallamme.
3. Olen pidempi kuin naiset yleensä.
4. Olen aika monia miehiäkin pidempi.
5. Ostan tänään otsalampun.
6. En usko jääväni eläkkeelle nykyisestä työstäni.
7. Minulla ja siskollani on melko samanlainen käsiala.
8. Imuroin joka päivä.
9. En pissaa yleisissä vessoissa istuallani.
10. Minulla on tosi rakas ja älyttömän fiksu sisko.
11. En selviäisi arjen kuvioista ilman meille niin tärkeää varamummoa.
12. Ystäväni M on paras ja hirmu rakas.
13. Pelkään, että takamukseeni tulee pyöräilyretkestä hiertymiä.
14. Pidän sateesta.
15. Liikun paljon.
16. En osaisi elää ilman koiria.
17. Rukoilen aika usein.
18. Yritän elää päivän vain ja hetken kerrallansa.
19. Haaveilen työstä, jossa voisin auttaa.
20. Osaan työpaikaltani n. viidensadan ihmisen nimet ulkoa.
21. Nukuin viime yön ripsivärit silmissäni, koska vanulaput olivat loppuneet, eikä ripsivärin poisto onnistunut.
22. Kengännumeroni on 39.
23. Pidän fyysisistä haasteista.
24. Riihimäen Lasi vetää minua puoleensa.
25. Ostin autoni vuosi sitten ja jo nyt sitä maalattu uudelleen kahdesti.
26. Pidän kirjastojen tuoksusta.
27. Uskon johdatukseen.
28. Olen eläinrakas.
29. Käyn juoksulenkeillä ja kahvakuulailen tosi tärkeän ystävän J:n kanssa.
30. Lajittelen jätteet.
31. Toivon näkeväni pyöräretkellä hirven, peuran, rusakon ja ketun.
32. Minulla on paljon valokuvia esillä kotonani.
33. Hiukseni ovat kostean ilman kihartamat.
34. En ole käynyt kahteen kuukauteen kampaajalla.
35. Juon paljon vihreää teetä.
36. Silmäni ovat ruskeat.
37. Seuraavasta koirastani tulee Armi.
38. Ruokin Alma Koirasta raa´alla lihalla.
39. Minulla on tarkka hajuaisti.
40. Pieni ihminen on mainiota seuraa.
41. Syön vihreitä omenoita.
42. Olen asunut monta vuotta Tampereella.
43. Tongin mieluusti kirpputoreilla.
44. Yritän elää mahdollisimman vähin hankinnoin.
45. Nautin syksyisen metsän tuoksusta.
46. Pesen hiukset vain joka kolmas päivä.
47. Olen haaveillut poliisin ammatista.
48. Pidän salmiakista.
49. Kodissani on kaksi kerrosta ja kellari.
50. Kuljen villasukissa kesät talvet.
51. Pidän tanssimisesta.
52. Jos vain voin, taitan matkat kävellen tai pyöräillen.
53. Makasin oman oksennukseni vieressä viimeksi kaksi päivää sitten, kiitos hirvittävän päänsärkykohtauksen.
54. En ole uinut luonnonvesissä tänä kesänä.
55. Olen onnellinen ja kiitollinen pienestä ihmisestä.
56. Meandi:n vaatteet ovat alkaneet kyllästyttää minua, sillä niitä on kaikilla.
57. Teen usein nettiostoksia, kun kyseessä ovat pienen ihmisen vaatteet.
58. Käytän ripsiväriä joka päivä.
59. Ostan tänään Robinin levyn.
60. Synnyin Lahdessa kahdeksankymmentäluvun alkupuolella.
61. Minusta tulee elokuussa jälleen kummi.
62. Jos minulle ja pienen ihmisen toiselle aikuiselle tapahtuisi jotain dramaattista, siskoni huolehtisi pienestä ihmisestä.
63. Juon lähes joka päivä Pepsimaxia.
64. Minulla on uusi imuri.
65. Käyn usein kirjastossa.
66. Mietin opiskelujen aloittamista.
67. Syön tänään lounaaksi nakkeja ja perunamuusia.
68. Söin maauimalassa viime viikolla iltapalaksi lihapiirakan.
69. Pikkuvarpaani ovat vinkurassa.
70. Odotan pihapuumme omenoita.
71. Tarvitsisin uuden rannekellon.
72. Menen syksyllä ensiapukurssille.
73. Korvissani on hopeiset pallot.
74.Pidän Kalevalan My Saaga-korusta.
75. Olen soittanut monta kertaa hätäkeskukseen.
76. Pidän kouluruuasta.
77. Kirjoitan ensi viikolla mielipidekirjoituksia sanomalehteen.
78. Olen äitini näköinen.
79. Olen hyvin kiinnostunut historiasta.
80. Pidän kalaruuista.
81. Olen tottunut koirankarvoihin.
82. Taittelen biojätepussit sanomalehdestä.
83. Inhoan isoja marketteja.
84. Minusta on hienoa, että pieni ihminen harrastaa tanssia.
85. En halua katsoa liian pelottavia ohjelmia.
86. En ymmärrä Angry Bird-huumaa.
87. Laitan tänään kauppareissulle kumisaappaat jalkaani.
88. Juoksen lokakuussa Pirkan hölkän.
89. Joudun pidentämään kuorihousujani, koska minun on tosi vaikea löytää riittävän pitkiä housuja.
90. Tykkään aidoista nakeista.
91. En olisi uskonut asuvani nykyisessä kotikaupungissa paria vuotta kauempaa.
92. En ole ikinä oksentanut alkoholin takia.
93. Tarvitsen uudet silmälasit.
94. Vaihdan tänään pyörääni jarrupalat ja sisäkumin.
95. Graduni käsitteli prostituutiota Helsingissä 1900-luvun alussa.
96. Lempituoksuni on Cleanin Summer Escape.
97. Tykkään kahvakuulailusta.
98. Vessani ikkunalaudalla asustaa lihansyöjäkasvi.
99. En seuraa televisiosta mitään sarjaa.
100. Lempilehteni on Hesari.
Perjantaita!
E
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)